Thaimaa: Bangkok

"Matka on alkanut. Ikkunassa on Suomi kliseenä; kirkkaansininen taivas, lumivalkoiset pilvet. Jääkukkia, tähtiä, timantteja. Sinivalkoisin siivin punakeltaiseen maanosaan. Odotan tältä matkalta elämyksiä ja järkytyksiä. Toivon pääseväni ymmärtämään mitä Indokiinassa on tapahtunut ennen, ja mitä siellä tapahtuu nyt. Pidän mielessä kuinka vähän aikaa kaikesta on; asioista vaietaan vielä, haavat ovat tuoreet, ihmiset muistavat. Toivon myös löytäväni vihan keskeltä syvää henkisyyttä, buddhalaisuuden mielentyyneyden ytimen. Koetan keskittyä, katsoa, ja nähdä."

Ylläoleva on kirjotettu alkumatkasta, koneessa matkalla Brysselistä Bangkokiin. Teksti jatkuu näin (myös tulevat päiväkirjamerkinnät "erotat tästä"):

"Yö on ohi. Alla on Burma. Se on laaja, vuorinen, tasankoinen, jokinen. Harmaanruskea ja ruskeanharmaa, ei teitä, ei taloja. Vieruskaveri on suuri mustapartainen mies, kääriytynyt mustaan huppukaapuun. Juo punaviiniä kuin mehua. Ei puhu kuin välttämättömän. Lukee paksuja kirjoja yksi toisensa jälkeen, ja hymyilee kuin enkeli."

Bangkok. Luulin ja pelkäsin joutuvani heti husaannuksiin ja eksyksiin, mutta en joutunut. Suurkaupunki toki, paljon ihmisiä ja liikennettä toki, mutta jollain tavalla kodikas. Näin tietenkin vain pienen osan, ja pienestä osastakin vain pieniä osia. Kuten tietysti temppeleitä, joita heti rastitin kartasta useita, ja suunnittelin kävelyreittini niitä silmälläpitäen. Tykkäsin heti munkeista, jotka olivat hyvin iloisia ja maallisia älykännyköineen, selfieineen ja hupaisine hymyineen. 

Long tail boat, pitkähäntävene, kuljetti mukavalla tavalla kierroksen joella ja kanavissa. Ihan paras tapa nauttia sight-seeingista istuen vilpoisassa tuulessa ja vain ihmetellen uusia maisemia, outoja taloja, vieraita kasveja (ja eläimiä!), jännittäviä tuoksuja, ihmisiä puuhissaan.

Wat Phra Chetuphon Vimolmangklararm Rajwaramahaviham, eli tuttavallisemmin Wat Pho -temppeli on yksi suurimmista ja upeimmista. Sen 46-metrinen makaava kultainen Buddha ei mahdu yhteen valokuvaan, ja tuhannet muut pienemmät ja seisovammat Buddhat häikäisevät muuten vaan kultaisuudellaan ja timanttisuudellaan. Piha on täynnä mosaiikeista valmistettuja torneja, stupa on niiden nimi. 

Thaimaa eli vielä suruaikaa rakastetun kuningas Bhumibol Adulyadejin eli Rama IX:n kuoleman johdosta. Se todella oli ilmiselvää; joka puolella kaupunkia oli kuninkaan muotokuvia upeasti kehystettyinä, koristettuina mahtavilla kukkalaitteilla, kiedoittuina mustiin ja valkoisiin silkkiliinoihin. 

"Grand Palace, kuninkaallinen palatsi, tai palatsialue. Siellä on yli sata rakennusta ja kaiketi tuhat puutarhaa ja kymmenentuhatta stupaa ja temppeliä. Koko alueelle oli hyvin tarkkaan vartioitu pääsy: ulkomaalaisten piti näyttää passi ja kulkea metallinpaljastimesta. Katsottiin ettei ole sopimattomasti pukeutunut: ei paljaita olkapäitä ja polvia, ei hassuja teksti-t-paitoja tai räikeitä hellemekkoja, ei vitsikkäitä hattuja tai röyhelöitä. Meikäläisen karu tyyli meni täydestä.

Mutta voi sitä kultaa ja kullan määrää! Kultaa kultaa kultaa, kultaa ja rubiineja ja smaragdeja ja akvamariineja ja turkooseja ja jadea ja kultaa. Ja kaiken sen kullan keskellä kulki loputon jono mustapukuisia, katse maassa, siistissä hiljaisessa järjestelmässä. Kukaan ei nauranut, ei hymyillyt, ei juuri edes puhunut. Kansalaiset halusivat osoittaa viimeisen kunnioituksensa kuninkaalle. Järjestys oli rikkumaton, ja organisointi täydellistä. Paikalla oli ilmaista ruokaa ja juomaa, ensiaputelttoja ja vuoteita ja tuoleja ja hoitajia ja lääkäreitä, ja näin parinkin vanhemman kansalaisen pötköttelevän vilvoiteltavana maassa tai paareilla. Tunti-, jopa päiväkausien jonotus helteessä kävi varmasti voimille."

Yksi osa Suurta palatsialuetta on nimeltään Wat Phra Kaeo, Smaragdibuddhan temppeli. Nimi kertoo kaiken.

"Yöjuna Bangkokista Chiang Maihin. Tästä mä tykkään. Juna on nostalginen kulkuneuvo, siinä on matkanteon rytmi ja meininki. Thaimaalainen yöjuna on erikoinen, odottamaton. Siisti päivävaunu, asiallinen ja tilava, ja illan tullen tuolit muutetaan käden käänteessä, vips vaan, tilaviksi verhoilla eristetyiksi vuoteiksi. Puhtaanhohtavat lakanat, tyynyt, peitot erillisessä pesulan pussissa, tuoksuvat ja tahrattomat. Oma pikku lukuvalo, ikkunan takana pimeyttä ja pieniä kyliä. Näissä junissa ei biletetä, alkoholikäyttö on ehdottomasti kielletty. Samoin kaikenlainen hilluminen. Hiljaisuus tuli kello kymmenen, ja sen jälkeen konduktööri tuli tiukasti huomauttamaan jos joku jutteli äänekkäämmin.

En tajua miten nukun niin hyvin junassa. Ehkä se on juuri viritetty mun oman kehon rytmille, ehkä siihen liittyy mukavia muistoja reileistä ja lapsuuden kesälomista, en tiedä. Ja miksi tulen niin sairaaksi autossa ja laivan keinunnassa, mutta junan heiluminen tuntuu niin mukavalta. Voisin istua tässä monta päivää, katsella vain kuinka maisema vaihtuu, tunnelista toiseen, laaksosta joelle, merenrannalta vuoristoon. Vesipuhveleita ja riisinviljelijöitä. Työläisiä polkupyörillä ja mopoilla, lapsia vilkuttamassa junalle. Kaksi koiranrääpälettä sateisella asemalla, tuijottamassa haikeasti sinne tai tänne, kaukaisuuteen. Junanlähettäjä tärkeänä pienine lippuineen, seisoo asennossa kuin tinasotamies, kasvoillaan pieni tutkimaton hymy. 

Kohta tullaan Chiang Maihin."