Kambodža: Angkor

Kuten tuhansille muillekin kaakkois-Aasian kävijöille, myös minulle yksi matkan päätavoitteista oli tutustuminen Angkoriin. Angkor on entinen Khmer-kansan pääkaupunki; se rakennettiin 800-luvulla, kukoisti vauraudessa ja rikkaudessa, siellä oli joidenkin tietojen mukaan jopa yli miljoona asukasta, ja sitten 1500-luvulla se hylättiin kokonaan. Varmaa tietoa ei autioitumisen syistä ole. Kaupunki pysyi viidakon kätköissä yli 400 vuotta, kunnes ranskalaiset tutkimusmatkaajat sattumalta löysivät tiensä tähän valtavaan, outoon, luonnon valloittamaan ja kätkemään kaupunkiin ja sen tuhansiin temppeleihin.

Jos sinulla on koskaan mahdollisuus päästä katsomaan auringonnousua Angkor Watissa, älä jätä sitä käyttämättä. Kokemus on mystinen. Upottavassa pimeässä, jaloillasi polkua tunnustellen etsit istumapaikan kiveltä, eikä sinulla ole aavistustakaan mitä seuraavien tuntien aikana tapahtuu. Ilma on raskas, tuoksuu sateelta ja seisovalta lampivedeltä. Ympäriltä kuuluu lintujen aamukujerrusta ja tuulen onttoa laulua kivimuureissa; vaimeaa muminaa kun ihmisiä hitaasti kerääntyy paikalle. Valot välähtelevät, jossain joku soittaa vieraankuuloista, kimeä-äänistä soitinta. Vieressä istuu hyvin nuori pariskunta, joka pitelee tiukasti toisiaan kaulasta kiinni, tuijottaa samaan suuntaan, kohti temppeliä, jonka takaa valo alkaa hiljalleen kajastaa.

Kun päivänvalo on valloittanut maailman, on aika heittäytyä tutkimaan. Eikä parempaa paikkaa tutkimiselle ja heittäytymiselle voi oikeastaan olla. Päivä, kaksi, kolmekin päivää kuluu huomaamatta. Alue on niin laaja, kaikki temppelit ovat erilaisia, joka paikasta tulee eteen jotain ihmeellistä ja outoa. On valtava Angkor Wat, jossa on turisteja ja pyhiinvaeltajia joka puolelta maailmaa. Vanhoja kiinalaismiehiä kiipeää jonossa kävelytukien kanssa ylös lähes pystysuoria portaita. Nuoret amerikkalaistytöt poseeraavat ja ottavat selfieitä. Hipit hippeilevät ja meditoivat ja polttavat suitsukkeita (ja mitä nyt kaikkea polttavatkaan), oranssikaapuiset munkit suorittavat omia rituaalejaan.

    

Kun lähtee pois vilkkaalta ja päivällä vähän meluisaltakin Angkor Watin alueelta, seikkailu vasta alkaa. En voi tarpeeksi korostaa, että täällä pitää olla aikaa, päiviä, jos haluaa todella syventyä ja tutkia ja miettiä ja ottaa selvää. Alueen kaikki temppelit ovat niin mykistäviä ja kiehtovia, että tekisi mieli jäädä tänne viikoiksi tai kuukausiksi, lukea ja kuulla kaikki mahdollinen, tutkia historiankirjoja ja puhua sellaisten ihmisten kanssa, jotka tietävät. Mielikuvitus laukkaa hulluna, kun yrittää kuvitella elämää muinaisina kulta-aikoina. Minkälaisia ihmisiä khmerit olivat, miten ne elivät elämäänsä? Voi kun tietäisi enemmän.

"Tuhannet kasvot tuijottaa mua kun kävelen pienenä ja hiljaisena portista sisään. Täällä ei asu ketään, mutta silti tää paikka elää. Kuulen menneisyyden sydämenlyönnit. Päässä kumisee ja soi. Missä kaikki on, miksi kaikki loppui? Kerran tää paikka kuhisi ja sykki, nyt on puiden juuret kuristaneet hienot temppelit ikuisuuden kuristusotteeseen. Apinat leikkii niillä pihoilla, missä tuhat vuotta sitten kasvoivat khmerien jälkeläiset ja tulevaisuuden toivo. Mä haluaisin yhden päivän edes olla täällä silloin, nähdä muuallakin kuin mielikuvituksessani. Miksen voi!"

Wakefulness is the way to life. 

The fool sleeps 
As if he were already dead,
But the Master is awake
And he lives forever.

He watches.
He is clear.

How happy he is!
For he sees that wakefulness is life.
How happy he is,
Following the path of the awakened.

With great perseverance
He meditates, seeking
Freedom and happiness.