Tällä tiellä

Minäpäs tiedänkin mitä ajattelette!  Ajattelette, että eikö se ryökäle meinaa ollenkaan puhua japanilaisesta ruuasta, vaikka muuten aina siitä niin intoilee. Ja olette oikeassa ajatuksinenne: tietysti esittelen reissuni kulinaariset kokemukset, kuinkas muutenkaan! Otsikossa oleva sana on tärkeä jokaiselle, joka Japanissa syö. Se sanotaan joka kerta juuri ennen aterian aloittamista. Sen voi sanoa ääneen, jos on ryhmässä, tai mumista ihan hiljaa itsekseen, jos on yksin. Voi myös kumartaa kevyesti kämmenet vastakkain kun sanoo sen. Se ei tarkoita "hyvää ruokahalua", niin kuin usein kuulee käännettävän, se on ennemminkin kuin "kiitos". Kiitos siitä, että minulle on suotu tällainen ateria, ja saan kohta aloittaa syömisen. Kiitos, että maailmassa on tällaisia ihania ruoka-aineita, ja että on henkilöitä, jotka osaavat käyttää niitä. Moni on kysynyt, eikö Japanissa ole vaikea tilata ravintolassa, kun ei osaa lukea ruokalistaa. Ei ole! Täällä on keksitty 'sh

Saapuminen Tokioon on mykistävää. Erityisen mykistävää se on, kun saapuu bussilla keskeltä Fuji-vuoren luonnonrauhaisaa metsämaisemaa, kiemurrellen yli vuorten ja laaksojen ja viljapeltojen ja siltojen. Koska aikomukseni oli viettää vain pari päivää Tokiossa, ja halusin olla keskellä paljoa ja kaikkea, olin valinnut majapaikakseni yhden jättikaupungin vilkkaimmista alueista, Shinjukun. Shinjukussa on asukkaita lähes 350.000, ja se on yksi Tokion viihde- ja shoppailuelämän keskuksista. Shinjukun rautatieasema on maailman vilkkain, ja Shinjukussa sijaitsevat kaikki Tokion korkeimmat pilvenpiirtäjät. Oma huoneenikin sijaitsi ihan kiitettävällä korkeudella, ja varsinkin iltaisin täysikuun loisteessa näköalat olivat mahtavat. Vaikka asia ei mitenkään Japaniin liity, kerron kuitenkin ensimmäisestä illastani Tokiossa. Etsiskelin nälissäni sushiravintolaa, kun kuulin puhelimeeni alkavan tulla viestejä. Siis useita viestejä, monta viestiä, vähän väliä tuli viesti. Ihmettelin että

Kiotosta matkani jatkui junalla ja bussilla kohti pohjoista. Junalla matkustaminen Japanissa on naurettavaa, kirjaimellisesti. Se on niin täsmällistä, että se on huvittavaa. Tällainen meikäläisen kaltainen järjestysfriikki saa aivan mahtavia hyvänolon hyrähdyksiä. Jo junalippu on niin hieno, kun siinä lukee tietysti junan nimi ja numero, lähtö- ja pääteasema kellonaikoineen ja laitureineen ja istumapaikkanumeroineen, mutta myös laiturissa oleva numero, kohta missä sinun pitää seisoa että olet pilkulleen oikean vaunun kohdalla. Eikä siinä vielä kaikki, laituriin on piirretty huolellisesti kengän kuvat, niin ettet vahingossakaan astu väärälle puolelle oviaukkoa. Ja juna tulee minuutilleen ajoissa, ihmiset siirtyvät sotilaallisessa järjestyksessä oikeille paikoilleen, ja juna lähtee täsmälleen sillä kellonajalla kuin kuuluukin. Junassa on tärkeää olla eväät. Ilman eväitä Japanissa ei matkusteta junassa. Joka asemalla on omat erikoisruokansa, jotka vaihtuvat paitsi maakunnan j

Vaikka Japanissa ollaankin tarkkoja kaikenlaisten sääntöjen ja tapojen suhteen, yhden asian suhteen ei olla niin turhantarkkoja: uskonnon. Japanin kansallisuskonto shintolaisuus kulkee käsikädessä buddhalaisuuden, ja nykyään myös kristinuskon kanssa. Joka uskonnosta otetaan käyttöön ne tavat, mitkä eniten miellyttävät, ja käytetään niitä seremonioita ja rituaaleja, mitkä mukavimmilta tuntuvat. Jos jotain jakoa pitää tehdä, voi sanoa, että suurimman osan yhteisöllisistä seremonioista (häät, lasten syntymä) hoitelee shintopyhäkkö, paitsi hautajaisiin kutsutaan usein buddhalainen pappi. Nykyään nuoret parit suosivat myös kristillisiä vihkiseremonioita. Shintopyhäkköön täytyy astua puhtaana, siksi niiden sisäänkäynnissä on aina puhdistautumispaikka. Suu ja kädet huuhdellaan lähteestä juoksevalla vedellä - näin ihminen puhdistuu sekä ulkoisesti että sisäisesti. Sisäänkäynnin päällä on portti, torii, ja myös sen alta kulkeminen puhdistaa.  Pyhäköissä voi jättää tervehdyksi