Kambodža: Siem Reap ja Battambang

Pikku esittely kahdesta kaupungista, jotka eivät ole mitenkään matkaa tai maailmaa mullistavia, mutta jotka ansainnevat nimensä tähän vaatimattomaan matkakertomukseeni.

Siem Reap on portti Angkoriin (siitä postaus täällä). Se siis vetää turisteja, suurimmaksi osaksi reppureissaajia ja muita hippihörhövaeltajia, mutta myös isoja turistiryhmiä maailman eri kolkista. Siem Reap on siis helppo majapaikka, sieltä löytyy palveluja ja elämyksiä. Kaupungissa on suuri markkina-alue, josta löytyy rätii ja pystii puoli-ilmaiseksi. Katukahviloista saa niin pizzaa kuin belgialaisia vohveleita, joka makuun jotain. Täällä on myös kuuluisa Pub Street, jonka kerran läpi käveltyäni nimesin uudestaan Hell Streetiksi. Suurin osa paikan tarjonnasta on tietysti hyvin kaupallista ja turisteihin vetoavaa, mutta kyllä sieltä autenttista kulttuuriakin löytyyy. Esim. tätä kaunista, perinteistä Apsara-tanssia saa seurata monissakin eri paikoissa. 

Mutta ehdottomasti mieleenpainuvinta Siem Reapissa oli Phare-sirkus. Se on modernia sirkustaidetta, jossa yhdistyy niin teatteri, musiikki, tanssi ja akrobatia, ja elementteinä käytetään tulta, savua ja vettä. Sirkuksella on myös sosiaalinen aspekti; sen avulla koulutetaan ja työllistetään nuoria kambodžalaisia, ja se tarjoaa ilmaisia taide- ja kulttuurialan kursseja ja koulutuksia katulapsille. Esitys oli yksi parhaista näkemistäni, vaikkakin tulielementti oli hiukkasen selkäpiitä karmiva huteran oloisessa, täyteen pakatussa teltassa. Epäilenpä, ettei Kambodžan sirkusturvallisuusvaatimukset ole ihan EU:n vaatimaa tasoa.

Toinen esittelykaupunki on Battambang, joka on Kambodžan toiseksi suurin kaupunki. Se ei kyllä siltä tunnu. Battambangissa aika tuntuu yhtä pysähtyneeltä kuin sen rautatieaseman kellossa. Täällä ei ole paljon tekemistä, joten ei ole paljon turistejakaan. Mutta täällä on Tunnelma. Täällä kävellään joenrantaa ylös ja toista rantaa alas. Istutaan kaikessa rauhassa kahvilassa, koska muutakaan menopaikkaa ei ole. Käydään tutkimassa perinpohjin muutamia taidegallerioita, jotka ovat erinomaisia, ja joissa ei voi välttää joutumasta juttusille henkilökunnan kanssa. Täällä ei pauhaa poppi, eikä hipit hortoile pilvipäissään iltatorilla ostamassa jo valmiiksi riepuisia t-paitoja.

Täällä voisi lähteä tutkimusmatkalle Bamboo trainilla, tai mennä ihmettelemään miljoonia lepakoita syöksymässä ulos ja sisään Bat Caves'ssa, mutta tässä vaiheessa matkaa minua ei houkutellut kumpikaan. Ilta oli ihan liian kaunis, ja auringonlasku ihan liian tunteellinen minkäänlaiseen höösäämiseen. Kattoterassit, päiväkirja, ja seitsemän ruokalajin illallinen on näitä iltoja varten.