Tällä tiellä

No on. Lämpimämpää kuin juhannuksena. Puhutaanko vähän ilmastonmuutoksesta? Ei, puhutaan joulusta. Mutta ei puhuta paljon, koska joulu on liian monimutkainen. Joulu on juhlista kaikkein vaikein, koska se on niin täynnä muistoja, odotuksia, siihen liittyy niin valtavasti latauksia. Joulua ei osaa edes määritellä; se on toisaalta ihana, toisaalta ärsyttävä, toisaalta tunteellinen, toisaalta pakollinen paha. Yhtenä hetkenä sitä ja toisena toista. Joskus olen ollut ihan "jouluihminen" (muuten sanapari, jota inhoan), koristellut ja väkertänyt ja tunnelmoinut, mutta viime vuosina jouluilu on jäänyt kokonaan. Itse asiassa olen viettänyt muutaman viime joulun päiväntasaajan alapuolella, paikoissa johon edes joulupukki ei löydä. Nämä paikat ja matkat ovat tavallaan ajaneet minut kauemmaksi joulusta. En oikein jaksa katsoa sitä valtavaa, kimaltavaa, muovista, värikästä yltäkylläisyyttä, tuntuu pahalta nähdä rahaa viskottavan turhuuksiin ja tarpeettomuuksiin, pöytien notkuvan siellä...

Tsavon kansallispuisto, Kenia. Ensimmäinen kosketukseni afrikkalaiseen luontoon ja safariin. Jokainen on nähnyt lukemattomia luontodokumentteja ja upeita kuvia ja kertomuksia afrikkalaisista kansallispuistoista, villieläimistä ja safareista. Totuus on vielä kymmeniä kertoja upeampaa. En odottanut sitä. En odottanut mitään. En ollut erityisesti suunnitellut safarille lähtemistä, safari tuli tavallaan hakemaan minut. Ja onneksi tuli. En voi käsittää miksen ole koskaan edes harkinnut, saati lähtenyt katsomaan minkälaista hommaa se safarilla oleminen oikeasti on. Koska nyt mietin: mikä siinä EI ole kiinnostanut? Siinähän on kaikki. Pääset keskelle vaikuttavaa, elävää luontodokumenttia. Sinut viedään sinne autolla, sinun ei tarvitse itse vaivautua kuin katsomaan ja kokemaan. Ja se luontodokumentti ELÄÄ. Se tuoksuu ja haisee, se liikkuu, hyppii, heiluu. Se on täynnä pölyä ja hikeä, siinä porottaa aurinko, välillä sen kastelee kosteankuuma sadekuuro. Se sirittää, humisee, piipittää, k...

Ensimmäinen matkani Afrikkaan. Lähtöpäätös syntyi hetkessä; elämäntilanne oli sellainen, että kauas piti päästä, oli välttämätöntä irrottautua kaikesta. Oli myös pakko löytää sellainen paikka, jossa päinkään en ollut edellisessä elämässäni käynyt. Oli päästävä näkemään ja tekemään sellaista, mihin ei liittynyt mitään muistoja, ei mitään yhteyksiä vanhaan. Afrikka ei ollut koskaan ollut matkakohteideni top tenissä, en ollut erityisen kiinnostunut safareista, eläimistä ja afrikkalaisesta kulttuurista. Sitä en muista, mistä Mombasa, tai yleensä Kenia tuli mieleeni. Kuulinko sen ikivanhan ja -ihanan Taiska-klassikon radiosta, näinkö mainoksen netissä, vai hyppäsikö nimi vain silmiini matkatoimiston ikkunasta, mutta joka tapauksessa se tuntui heti oikealta. En edes tutkinut paikkaa sen tarkemmin ennen matkan varausta, nimi sanoi kaiken. Jos ei ihminen Mombasassa pääse kauas kauas pois niin ei sitten missään! Afrikka otti minut vastaan sateisena, mutaisena, höyryävän kosteana, lik...

Kuulun siihen sakkiin, joka vielä viime vuosiin asti vannoi ja vakuutti, ettei tule koskaan luopumaan oikeasta painetusta kirjasta. Olin väärässä. Olen takinkääntäjä. Rakastan e-kirjoja. Tai nyt vähän valehtelin; en todellakaan tule koskaan luopumaan oikeasta painetusta kirjasta, aion edelleen ostaa niitä, haluan, että omat tärkeät kirjat on hyllyssä paperisina. Rakastan niitä vielä enemmän kuin e-kirjoja. Kansipaperin sileys ja kiiltävyys, kuvat, värit, paperin tuntu ja tuoksu, sivujen kääntelyn rytmi ja ääni. Silittelen ja nuuskuttelen niitä, saan pieniä sormenpääorgasmeja kun hitaasti hivelen sivujen sileitä reunoja. Mutta hyvänen aika, miten matkalukeminen on kohonnut uudelle tasolle, kun luovuin typerästä periaatteestani ja hommasin e-kirjalukijan! Ihan jo se luettavan määrä. Ennen piti valita kolme viisi kirjaa, mahdollisimman erilaisia, eri tyylisiä, paksuisia, kielisiä, että olisi edes jotain valinnanvaraa eri tilanteisiin. Miten sitä muka voi tietää mitä milloink...

"The more I paint, the more I like everything." - Basquiat - "The more I see paintings, the more I  like everything." - Rita - Tämä postaus on odottanut pöytälaatikossa jo jonkun aikaa. Olen pyöritellyt sitä, miettinyt, kirjoittanut, deletoinut, ja kirjoittanut uudestaan. Mietin, miksi mun on niin vaikea kirjoittaa Basquiatista. Se ei ole mulle mikään idoli, ei mikään maailman suurin ja ihanin ja taitavin, mutta joku siitä tekee vaikean kuvailtavan.  Luulen, että se on sielu. I mean, katsokaa nyt sen kuvaa. Sen silmät on nähneet kaiken, vaikka se on vasta alussa. Tai sitten se tiesi, että se onkin jo lopussa. Ja tottakai se tiesi - miten olisi voinut olla tietämättä. Basquiatin taide on pelkkää intohimoa, pakkomiellettä. Siinä ei ole kyse taiteilijan taidokkuudesta ja kuvien tasokkuudesta. Siinä on kyse alkukantaisesta tarpeesta purkaa pää paperille tai seinälle, ja antaa muidenkin nähdä maailma omien silmien kautta. Yritin valita kuvia, en...

Olosuhteiden pakosta minusta tuli soolomatkailija. Omasta tahdostani minä jatkoinkin soolomatkailijana. Mitä useammin matkustan jonkun kanssa, sitä tiukemmin päätän pysyäkin soolomatkailijana. Ei voi olla suurempaa vapauden tunnetta kuin lähteä matkaan yksin. Kotonakin on enemmän velvollisuuksia ja pakkoja kuin matkalla; muualla olet täysin irti. Ja kun on reissun päällä pelkästään itsensä kanssa, on täydellisen vapaa. Kukaan ei tunne sinua, sinä et tunne ketään. Sinun ei tarvitse käyttää mitään naamiota, ei vetää mitään roolia, ei olla kukaan kenellekään. Voit olla ihan mitä haluat ja vaihtaa vaikka identiteettiä kerran päivässä, eikä kukaan huomaa. Saat olla ujo, reipas, hiljainen, riehakas, uhkarohkea, vetäytyvä - ihan mitä tahansa. Ei tarvitse välittää mokailusta; kukaan ei tunne sinua eikä tule koskaan tapaamaan sinua uudestaan, ei levitä juttuja sinusta kavereillesi tai someen. Saat olla ihan se typeriä kyselevä turisti tai pelokas pieni hiirulainen, kukaan ei pakota tekemään t...

Bilbao, baskin kielellä Bilbo. Pieni suuri kaupunki Nervión-joen rannalla, täynnä vaihtelevaa arkkitehtuuria vanhan kaupungin Casco Viejon "seitsemän alkuperäisen" kadun romanttisenränsistyneistä kivitaloista huippumoderneihin lasitorneihin. Sillat kuuluvat kaupunkikuvaan oleellisena, ne antavat kaupungille oman viehätyksensä, ja iltaisin ne ovat erityisen kauniita heijastuessaan virtaavaan veteen. Vuoret ympäröivät Bilbaoa joka puolelta, aamusumu vuorilla auringonnousun aikaan on kuin unesta. Elämänmeno vaikuttaa rauhalliselta. Arkiaamut alkavat myöhään (meidän mittapuulla), yhdeksän kymmenen maissa näkee toimistoon matkalla olevia duunareita kahviloissa lukemassa lehtiä ja nauttimassa kahvista (joka paikassa hyvää) ja leivonnaisista (joka paikassa hyviä). Kahviloita on paljon, ja baareja vielä enemmän. Niissä istutaan iltapäivisin ja iltaisin, syödään pintxos-annoksia ja juodaan siideriä tai viiniä. Baskimaalaiset vaikuttavat rauhallisemmilta ja tyynemmiltä kuin m...

Venetsian omalaatuista olemusta ei oikein ymmärrä ennen kuin näkee kaupungin ilmasta. Se on häkellyttävä näky. Keskeltä merta, aivan ilman mitään rantoja ja ääriviivoja, nousee kaupunki. Se näyttää siltä, kuin meren pohjassa oleva kaupunki olisi kohonnut ylös, mutta ei kuitenkaan ihan tarpeeksi. Tai päinvastoin, sehän on saari, joka vajoaa, ja on jo vajonnut puoleenväliin. Mutta eihän voi olla olemassa saarta ilman rantaa! Se on luonnonvastaista! Pitää olla ranta, ja rantabulevardi, jota pitkin iltahämärässä kävellään käsi kädessä, kuunnellaan katusoittajia, väistellään lenkkeilijöitä ja rullaluistelijoita, ja syödään jäätelöä ja ulkoilutetaan pieniä koiria. (kuva: UNISDR.org) Eipä sillä, bulevardeja (no katuja) ja käsikädellisiä Venetsiassa kyllä piisaa, rullaluistelijoita ei niinkään. Eikä mitään muutakaan rullaavaa, ja siinäpä Venetsian yksi parhaita puolia. Siellä ei todellakaan huristella skoottereilla kähveltämässä lennosta mummujen käsilaukkuja, siellä ei skeittarit rys...

Ei mitään lisättävää.

Pitkässä kävelyssä tärkeintä on rytmi. Vaeltaapa sitten kadulla suurkaupungissa tai polulla vuoristossa, täytyy kuunnella tien ääntä ja mukautua siihen. Pakottamalla ei kävelystä synny kuin päänsärkyä ja tiukat hartiat. Rytmi vaihtelee; se riippuu sadasta eri asiasta, alkaen kengistä ja vaatteista, vuorokaudenajasta, säätilasta, ympäristöstä, kävelyseurasta, nälän tasosta, kävelyn tarkoituksesta ja kohteesta. Mutta joka tilanteeseen voi löytää sen rytmin, jossa kävely tuntuu parhaalta, oikealta, nautinnolliselta. Citykävely on hirmu hauskaa, ja siihen saa valtavasti variaatioita. Oma suosikkini tutussa kaupungissa on tunkea napit korviin, shufflelle sekalainen valikoima rokkia, olkalaukkuun kirja ja kamera ja muistivihko. Usein otan itselleni jonkun aloituspisteen; se voi olla vaikka taidemuseo tai joku kaupunginosa, missä en ole ennen käynyt. Ajan sinne metrolla tai bussilla, katselen ympärilleni, ja lähden kävelemään takaisin kotia kohti. Usein eksyn, monesti ajaudun kummallisi...

Tästähän kaikessa on kyse: ihmisistä. Nämä tekevät maan sellaiseksi kuin se on. Jokaisen oma tarina, omat kasvot. Kaikki mikä on ollut, mennyt ja tullut, kaikki mikä on vasta tulossa, kaikki mitä ei koskaan tule. Jokaisesta voisi ottaa kuvan, jokaisen tarinan voisi kertoa. Se olisi maailman paksuin ja kiinnostavin kirja. Koska en tiedä niitä tarinoita, en voi sitä kirjaa kirjoittaa, ja vaikka tietäisinkin, en osaisi, en kunnolla. Siispä kuvat.