Sooloilua
Olosuhteiden pakosta minusta tuli soolomatkailija. Omasta tahdostani minä jatkoinkin soolomatkailijana. Mitä useammin matkustan jonkun kanssa, sitä tiukemmin päätän pysyäkin soolomatkailijana.
Ei voi olla suurempaa vapauden tunnetta kuin lähteä matkaan yksin. Kotonakin on enemmän velvollisuuksia ja pakkoja kuin matkalla; muualla olet täysin irti. Ja kun on reissun päällä pelkästään itsensä kanssa, on täydellisen vapaa. Kukaan ei tunne sinua, sinä et tunne ketään. Sinun ei tarvitse käyttää mitään naamiota, ei vetää mitään roolia, ei olla kukaan kenellekään. Voit olla ihan mitä haluat ja vaihtaa vaikka identiteettiä kerran päivässä, eikä kukaan huomaa. Saat olla ujo, reipas, hiljainen, riehakas, uhkarohkea, vetäytyvä - ihan mitä tahansa. Ei tarvitse välittää mokailusta; kukaan ei tunne sinua eikä tule koskaan tapaamaan sinua uudestaan, ei levitä juttuja sinusta kavereillesi tai someen. Saat olla ihan se typeriä kyselevä turisti tai pelokas pieni hiirulainen, kukaan ei pakota tekemään tai menemään tai osallistumaan. Saat mennä mukaan tai paeta paikalta, sinulla on yksin vapaus valita.
Sinun ei myöskään tarvitse välittää matkakumppanin haluista tai toiveista, tai tehdä kompromisseja. Valitset itse aikataulusi, majapaikkasi, ruokasi, nukkumisesi ja heräämisesi, aktiviteettisi ja kulkuvälineesi, seurasi ja juttukaverisi. Voit nököttää museossa kolme päivää tai maata parvekkeella kaksi, kukaan ei huokaile vieressä pitkästyneenä tai hoputa eteenpäin. Ei tarvitse selitellä miksi haluat palata takaisin sen yhden taulun eteen viidettä kertaa. Voit kiertää ostoskeskukset kaukaa. Sinun ei tarvitse kiivetä Eiffel-torniin tai suostua istumaan iltaa paikallisissa possujuhlissa, pelkästään koska matkakumppanisi haluaa, ja pitäähän välillä toisenkin mielipide ottaa huomioon. Saat olla hiljaa kun huvittaa ja hakea juttukumppanin jos siltä tuntuu. Lyö napit korviin kun haluat musiikkia, kaivat kirjan esiin kun haluat lukea, eikä kukaan loukkaannu. Ei tarvitse selittää kenellekään mitään.
Aikaa säästyy paljon, kun ei tarvitse tuhlata sitä odotteluun ja toisten asioiden järjestelyyn. Kumppani on aina vessassa tai nukkuu silloin kun sinä et. Se viivyttelee ja empii ruokapaikan ja ruuan valinnassa ja syödessä, sitä joutuu odottelemaan kaupassa, se haluaa tutkia jokaisen kenkäkaupan ja ottaa valokuvia kaikista kaupungin patsaista. Sen pitää löytää oikeanväriset sortsit ja sen passikotelo on koko ajan hukassa. Sen kengät hiertää ja kassi painaa, ja sen pitää levähtää terasseilla. Se haluaa kävellä hitaasti, se pelkää oikoteitä ja busseja, ei uskalla kysyä neuvoja, ja sen maha on vähän väliä kipeä. Ryhmämatkoista ja ajankäytöstä en ala edes puhua... Oikeasti väitän, että ryhmän kanssa matkustaessa kuluu 80 % ajasta joko vessan tai ruokapaikan hakemiseen.
Yksin pääsee moneen paikkaan mihin kahden, saati useamman on vaikeampaa päästä. Varsinkin yksinäinen keski-ikäinen nainen on silleen kivasti huomaamaton ja harmittoman oloinen, että se voi kävellä sisään lähes mihin tahansa, eikä kukaan välttämättä kiinnitä huomiota. Voi piipahtaa pihoilla ja talojen auloissa, hienojen hotellien vessoissa ja baareissa ja museoiden takahuoneissa, ja pääsee aika usein näkemään paikkoja puolivahingossa tai tahallaan. Aina löytyy tilaa yhdelle, vaikka bussi olisi kuinka täynnä tai juhlasali buukattu. Ravintolasta löytyy aina pieni syrjäinen pöytä tai baaritiskin nurkka yksinäiselle, nopeasti syövälle. Kukaan ei henno kieltää vesilasillista yksinäiseltä reissunaiselta keskellä aavikkoa, tai jätä neuvomatta tietä kirjakauppaan keskellä Sohoa. Kukaan ei myöskään suuremmin häiriköi tai käyttäydy vihamielisesti, saa olla aika näkymätön ja tarkkailla rauhassa. Sulautuu joukkoon kuin joukkoon.
Monet sanovat, että on tylsää matkustaa yksin, kun ei saa jakaa elämyksiä kenenkään kanssa. Tätä en ymmärrä. Nykyään ne elämykset jaetaan kännykällä joka tapauksessa, ihan samahan se on naputteleeko instaan tai whatsappiin yksinään tai kaverin kanssa. Selfieitä saa ottaa ja vaikka videoida itseään, jos sitä elämystä haluaa niin kovasti jakaa. Sitä paitsi minulta on mennyt kyllä monia elämyksiä pieleen sen takia, että matkaseuralainen avaa suunsa väärään aikaan väärässä paikassa. Eläydy siinä sitten huikaisevaan auringonlaskuun Serengetillä, kun kaveri miettii että missäköhän täällä on vessa, tai yritä nauttia tietoisesti erikoisesta ruoka-annoksesta, kun toinen pohtii että minkälainenkohan hygienia tuolla keittiössä on. Monesti siinä se toinen onnistuu vain latistamaan koko tunnelman joko hätiköinnillä, viivyttelyllä tai kommentoinnilla.
Tarkkailu ja huomiointi. Huomaaminen. Näkeminen ja havainnointi. Kaikki nousee kymmenenteen potenssiin kun on liikkeellä yksin. Seuralainen vie yllättävän paljon huomiota, vaikka olisi ihan kiltti ja hiljainen. Sille ei vain voi mitään, että ajatus harhailee, kun pitää ottaa huomioon kanssamatkustaja(t). Yksin ollessa huomaa pienet yksityiskohdat, ajattelee niitä, tekee mentaali- tai reaalimuistiinpanoja, miettii asioita. Seurassa pää on pinnallisempi, ajatus hyppelee, keskittyminen hajoaa, ihminen alkaa rupatella ja hymistellä. Matkanteko on kevyempää, iloisempaakin kun on seuraa, muttei välttämättä niin aivoja ja aisteja tyydyttävää.
Yksin matkustaessa tulee myös tutustuttua itseensä aika hyvin. Koska aikaa on, tulee tarkkailtua itseään monenlaisissa tilanteissa ja funtsailtua kaikenlaista. Oppii omia vahvuuksiaan ja heikkouksiaan, ymmärtää omia toimintatapojaan ja rajoituksiaan. Oppii myös näkemään mistä asioista oikeasti pitää ja mitä haluaa matkoillaan (ja muulloinkin) tehdä, mitä nähdä, mitä kokea. Koska väistämättä tulee tarkkailtua ympäristöään enemmän, oppii ehkä enemmän myös muista ihmisistä. Vieraat kulttuurit tulevat ehkä lähemmäksi, koska yksin sitä on enemmän riippuvainen paikallisten avusta, ja muutenkin niiden kanssa tulee enemmän kanssakäymistä. Kahdestaan tai porukassa sitä helposti jää siihen omaan porukkaansa, eikä niin tule kyseltyä ja juteltua muiden reissaajien tai paikallisasukkaiden kanssa. Rohkeutta oppii ja itsevarmuutta, pelot hälvenee ja arkuus, oppii huomaamaan kuinka vähän väliä millään oikeastaan on, olet loppujen lopuksi hyvin pieni ja mitäänsanomaton tässä suuressa maailmassa. Oppii sen, että ihmiset ovat kuitenkin melko samanlaisia kaikkialla, ja pohjimmiltaan yllättävän hyviä. Harva haluaa toiselle tarkoituksella mitään vahinkoa.
No nyt sitten päässänne mietitte, että tuollaista paratiisiako ja luksusta se yksinmatkailu muka aina on. No ei ole. Onhan siinä niitä juttuja, alkaen esim. hinnoista. Aina maksat lisähintaa omasta huoneesta, monia retkiä ja oppaita ja kierroksia ei voi edes varata pelkästään yhdelle (tai tietysti voi, mitä tahansa voi jos on tarpeeksi rahaa, mutta tässä reaalimaailmassa). Aina joutuu miettimään, mihin jättää kassinsa ja tavaransa kahvilassa jos haluaa käydä vessassa, tai rannalla jos haluaa käydä uimassa. Joutuu luottamaan ihmisiin paljon enemmän ja pyytämään apua. Joutuu vastailemaan milloin kummasteluihin ja milloin surkutteluihin; miten sä ihan yksin olet, eikö sulla ole yhtään ystäviä kenen kanssa matkustaa, missä sun mies on, eikö sulla ole miestä?! Iltaelämä on melko olematonta; useissa maissa ei vain ole joko mukavaa tai edes turvallista lähteä yksin illalla ulos. No, onneksi se ei mulle ole kovin tärkeää, mutta joskus olisi mukavaa nähdä myös pikkuisen yöelämää. Pitää olla supertarkkana turvallisuuden ja hygienian suhteen; yksin ei ole mukava joutua rikoksen uhriksi tai sairastua, pitää yrittää minimoida riskit ja miettiä backuppeja joka tilanteeseen, missä normaalisti matkakumppanista olisi apua.
Lopetan tämän pienoisnovellin ennen kuin se kasvaa romaaniksi. Matkustakaa yksin tai yhdessä. Olkaa zen.
I am nothing at all.
I am delightfully nothing,
timelessly nothing,
joyfully nothing,
exquisitely nothing.
And yet none of this
can exist without me.
- Mooji -
Ei voi olla suurempaa vapauden tunnetta kuin lähteä matkaan yksin. Kotonakin on enemmän velvollisuuksia ja pakkoja kuin matkalla; muualla olet täysin irti. Ja kun on reissun päällä pelkästään itsensä kanssa, on täydellisen vapaa. Kukaan ei tunne sinua, sinä et tunne ketään. Sinun ei tarvitse käyttää mitään naamiota, ei vetää mitään roolia, ei olla kukaan kenellekään. Voit olla ihan mitä haluat ja vaihtaa vaikka identiteettiä kerran päivässä, eikä kukaan huomaa. Saat olla ujo, reipas, hiljainen, riehakas, uhkarohkea, vetäytyvä - ihan mitä tahansa. Ei tarvitse välittää mokailusta; kukaan ei tunne sinua eikä tule koskaan tapaamaan sinua uudestaan, ei levitä juttuja sinusta kavereillesi tai someen. Saat olla ihan se typeriä kyselevä turisti tai pelokas pieni hiirulainen, kukaan ei pakota tekemään tai menemään tai osallistumaan. Saat mennä mukaan tai paeta paikalta, sinulla on yksin vapaus valita.
Sinun ei myöskään tarvitse välittää matkakumppanin haluista tai toiveista, tai tehdä kompromisseja. Valitset itse aikataulusi, majapaikkasi, ruokasi, nukkumisesi ja heräämisesi, aktiviteettisi ja kulkuvälineesi, seurasi ja juttukaverisi. Voit nököttää museossa kolme päivää tai maata parvekkeella kaksi, kukaan ei huokaile vieressä pitkästyneenä tai hoputa eteenpäin. Ei tarvitse selitellä miksi haluat palata takaisin sen yhden taulun eteen viidettä kertaa. Voit kiertää ostoskeskukset kaukaa. Sinun ei tarvitse kiivetä Eiffel-torniin tai suostua istumaan iltaa paikallisissa possujuhlissa, pelkästään koska matkakumppanisi haluaa, ja pitäähän välillä toisenkin mielipide ottaa huomioon. Saat olla hiljaa kun huvittaa ja hakea juttukumppanin jos siltä tuntuu. Lyö napit korviin kun haluat musiikkia, kaivat kirjan esiin kun haluat lukea, eikä kukaan loukkaannu. Ei tarvitse selittää kenellekään mitään.
Aikaa säästyy paljon, kun ei tarvitse tuhlata sitä odotteluun ja toisten asioiden järjestelyyn. Kumppani on aina vessassa tai nukkuu silloin kun sinä et. Se viivyttelee ja empii ruokapaikan ja ruuan valinnassa ja syödessä, sitä joutuu odottelemaan kaupassa, se haluaa tutkia jokaisen kenkäkaupan ja ottaa valokuvia kaikista kaupungin patsaista. Sen pitää löytää oikeanväriset sortsit ja sen passikotelo on koko ajan hukassa. Sen kengät hiertää ja kassi painaa, ja sen pitää levähtää terasseilla. Se haluaa kävellä hitaasti, se pelkää oikoteitä ja busseja, ei uskalla kysyä neuvoja, ja sen maha on vähän väliä kipeä. Ryhmämatkoista ja ajankäytöstä en ala edes puhua... Oikeasti väitän, että ryhmän kanssa matkustaessa kuluu 80 % ajasta joko vessan tai ruokapaikan hakemiseen.
Yksin pääsee moneen paikkaan mihin kahden, saati useamman on vaikeampaa päästä. Varsinkin yksinäinen keski-ikäinen nainen on silleen kivasti huomaamaton ja harmittoman oloinen, että se voi kävellä sisään lähes mihin tahansa, eikä kukaan välttämättä kiinnitä huomiota. Voi piipahtaa pihoilla ja talojen auloissa, hienojen hotellien vessoissa ja baareissa ja museoiden takahuoneissa, ja pääsee aika usein näkemään paikkoja puolivahingossa tai tahallaan. Aina löytyy tilaa yhdelle, vaikka bussi olisi kuinka täynnä tai juhlasali buukattu. Ravintolasta löytyy aina pieni syrjäinen pöytä tai baaritiskin nurkka yksinäiselle, nopeasti syövälle. Kukaan ei henno kieltää vesilasillista yksinäiseltä reissunaiselta keskellä aavikkoa, tai jätä neuvomatta tietä kirjakauppaan keskellä Sohoa. Kukaan ei myöskään suuremmin häiriköi tai käyttäydy vihamielisesti, saa olla aika näkymätön ja tarkkailla rauhassa. Sulautuu joukkoon kuin joukkoon.
Monet sanovat, että on tylsää matkustaa yksin, kun ei saa jakaa elämyksiä kenenkään kanssa. Tätä en ymmärrä. Nykyään ne elämykset jaetaan kännykällä joka tapauksessa, ihan samahan se on naputteleeko instaan tai whatsappiin yksinään tai kaverin kanssa. Selfieitä saa ottaa ja vaikka videoida itseään, jos sitä elämystä haluaa niin kovasti jakaa. Sitä paitsi minulta on mennyt kyllä monia elämyksiä pieleen sen takia, että matkaseuralainen avaa suunsa väärään aikaan väärässä paikassa. Eläydy siinä sitten huikaisevaan auringonlaskuun Serengetillä, kun kaveri miettii että missäköhän täällä on vessa, tai yritä nauttia tietoisesti erikoisesta ruoka-annoksesta, kun toinen pohtii että minkälainenkohan hygienia tuolla keittiössä on. Monesti siinä se toinen onnistuu vain latistamaan koko tunnelman joko hätiköinnillä, viivyttelyllä tai kommentoinnilla.
Tarkkailu ja huomiointi. Huomaaminen. Näkeminen ja havainnointi. Kaikki nousee kymmenenteen potenssiin kun on liikkeellä yksin. Seuralainen vie yllättävän paljon huomiota, vaikka olisi ihan kiltti ja hiljainen. Sille ei vain voi mitään, että ajatus harhailee, kun pitää ottaa huomioon kanssamatkustaja(t). Yksin ollessa huomaa pienet yksityiskohdat, ajattelee niitä, tekee mentaali- tai reaalimuistiinpanoja, miettii asioita. Seurassa pää on pinnallisempi, ajatus hyppelee, keskittyminen hajoaa, ihminen alkaa rupatella ja hymistellä. Matkanteko on kevyempää, iloisempaakin kun on seuraa, muttei välttämättä niin aivoja ja aisteja tyydyttävää.
Yksin matkustaessa tulee myös tutustuttua itseensä aika hyvin. Koska aikaa on, tulee tarkkailtua itseään monenlaisissa tilanteissa ja funtsailtua kaikenlaista. Oppii omia vahvuuksiaan ja heikkouksiaan, ymmärtää omia toimintatapojaan ja rajoituksiaan. Oppii myös näkemään mistä asioista oikeasti pitää ja mitä haluaa matkoillaan (ja muulloinkin) tehdä, mitä nähdä, mitä kokea. Koska väistämättä tulee tarkkailtua ympäristöään enemmän, oppii ehkä enemmän myös muista ihmisistä. Vieraat kulttuurit tulevat ehkä lähemmäksi, koska yksin sitä on enemmän riippuvainen paikallisten avusta, ja muutenkin niiden kanssa tulee enemmän kanssakäymistä. Kahdestaan tai porukassa sitä helposti jää siihen omaan porukkaansa, eikä niin tule kyseltyä ja juteltua muiden reissaajien tai paikallisasukkaiden kanssa. Rohkeutta oppii ja itsevarmuutta, pelot hälvenee ja arkuus, oppii huomaamaan kuinka vähän väliä millään oikeastaan on, olet loppujen lopuksi hyvin pieni ja mitäänsanomaton tässä suuressa maailmassa. Oppii sen, että ihmiset ovat kuitenkin melko samanlaisia kaikkialla, ja pohjimmiltaan yllättävän hyviä. Harva haluaa toiselle tarkoituksella mitään vahinkoa.
No nyt sitten päässänne mietitte, että tuollaista paratiisiako ja luksusta se yksinmatkailu muka aina on. No ei ole. Onhan siinä niitä juttuja, alkaen esim. hinnoista. Aina maksat lisähintaa omasta huoneesta, monia retkiä ja oppaita ja kierroksia ei voi edes varata pelkästään yhdelle (tai tietysti voi, mitä tahansa voi jos on tarpeeksi rahaa, mutta tässä reaalimaailmassa). Aina joutuu miettimään, mihin jättää kassinsa ja tavaransa kahvilassa jos haluaa käydä vessassa, tai rannalla jos haluaa käydä uimassa. Joutuu luottamaan ihmisiin paljon enemmän ja pyytämään apua. Joutuu vastailemaan milloin kummasteluihin ja milloin surkutteluihin; miten sä ihan yksin olet, eikö sulla ole yhtään ystäviä kenen kanssa matkustaa, missä sun mies on, eikö sulla ole miestä?! Iltaelämä on melko olematonta; useissa maissa ei vain ole joko mukavaa tai edes turvallista lähteä yksin illalla ulos. No, onneksi se ei mulle ole kovin tärkeää, mutta joskus olisi mukavaa nähdä myös pikkuisen yöelämää. Pitää olla supertarkkana turvallisuuden ja hygienian suhteen; yksin ei ole mukava joutua rikoksen uhriksi tai sairastua, pitää yrittää minimoida riskit ja miettiä backuppeja joka tilanteeseen, missä normaalisti matkakumppanista olisi apua.
Lopetan tämän pienoisnovellin ennen kuin se kasvaa romaaniksi. Matkustakaa yksin tai yhdessä. Olkaa zen.
I am nothing at all.
I am delightfully nothing,
timelessly nothing,
joyfully nothing,
exquisitely nothing.
And yet none of this
can exist without me.
- Mooji -
Kommentit
Lähetä kommentti