Taidetta ja tatueerausta

"Everything is there but there are no parts. Since there are no parts there's no need to replace one thing with another. No need to remove anything or add anything. You don't have to think about difficult things, just let yourself soak it all in. For Nakata nothing could be better." Haruki Murakami, Kafka on the Shore

_____

Kiotossa luin tietysti Murakamia, paljon Murakamia. Itsestäänselvästi - mitä muutakaan Japanissa voisi kuvitella lukevansa. Ylläoleva teksti muodostui minulle kuin huoneentauluksi; minun piti palata siihen uudelleen ja uudelleen, lukea se aina vähän väliä. Koska tuollainen Kioto minulle oli, juuri tuota se merkitsi. Siellä oli kaikki, mitään ei tarvinnut poistaa eikä lisätä. Ei tarvinnut ajatella vaikeita asioita, vain imeä itseensä kaikkea. Mikään ei olisi voinut olla paremmin.

Minulla oli matkalukemisena myös Mia Kankimäen kirja Asioita jotka saavat sydämen lyömään nopeammin. Olen sen lukenut jo kaksi kertaa aiemminkin, ja se tosiaan saa minun sydämeni lyömään nopeammin. Muistan sen tunteen, kun aloin lukea sitä ensimmäistä kertaa, ja noin viidenkymmenen sivun jälkeen haukoin henkeäni ihmetellen: olenko minä kirjoittanut tämän? Kirja kertoo paikoista, jotka minäkin tunnen ja joista pidän, asioista, jotka minua erityisesti viehättävät ja kiinnostavat, ja listoista, joita minäkin lakkaamatta laadin. Että terveisiä vain Mialle, jos hän jostain merkillisestä kohtalon oikusta sattuu joskus lukemaan tämän tekstini: kiitos kun kirjoitit minun kirjani. En olisi itse mitenkään osannut kirjoittaa sitä yhtä hyvin.


Japani ei välttämättä ole se kaikkein kiinnostavin matkakohde nykytaiteesta kiinnostuneelle. Tokihan siellä taidetta tehdään ja näytetään, ja varsinkin Tokiosta löytyy gallerioita ja nykytaiteen museoita. Mutta Kiotossa ei nykytaiteeseen niin helposti törmää. Onhan siellä tietysti MoMaK, The National Museum of Modern Art, mutta sen varaan ei paljon kannata laskea. Itse rakennus on ulkoa ankeahko, sisältä valoisa ja yksinkertainen. Pysyvä kokoelma on vaatimaton, vähän Dalia, vähän Picassoa, enimmäkseen japanilaista. Kokoelma ei ole kovin suuri, eikä mitenkään erityisen edustava. Vaihtuvana näyttelynä oli minun vierailuni aikana Shimura Fukumin kimonoita. Tosi kauniita ja taitavia, mutta ulkomaalaiselle ei kimonojen taidokkuus ja sanoma varmastikaan aukea samalla tavalla kuin japanilaisille. Eniten tykkäsin MoMaKin ravintolasta joenrantaterasseineen, sekä niiden lahjatavarapuodista. Tosi turisti siis.

Pienempi modernin taiteen museo Gionin kaupunginosassa on nimeltään Kahitsukan. Se oli hirmuisen tunnelmallinen paikka keskellä vilkasta ostoskatua. Sisäänkäynnin jälkeen vastaan iski syvä hiljaisuus ja hämärähkö valaistus, joka sopi loistavasti paikan vanhaan ilmapiiriin, ja korosti taulujen hieman naivistista tyyliä (ihania hepoisia!). Kaunis pieni perinteisen tyylinen sisäpuutarha kruunasi harmonian. Sattui vielä olemaan sateinen päivä kun vierailin tässä museossa, ja sateen ropina oli täydellinen taustaääni ja tunnelman luoja.

Kaupungilta löysin myös muutamia taidegallerioita, joissa oli varsin hyviä näyttelyitä. Ei kovin suuria, enkä (harmikseni) ottanut nimiä ylös, olisin näin jälkeenpäin mielelläni katsellut kuvia netistä. Harmittavan paljon galleriat kuitenkin näyttivät olevan turisteille suunnattuja, ja kovin kaupallisia. Olisi pitänyt olla vielä enemmän aikaa etsiä ja tutkia ja löytää uutta taidetta.

Perinteistä japanilaista taidetta on tietysti helppo löytää, sitä tulee vastaan joka museossa ja temppelissä. Mutta sen ongelma minulle on, että en tiedä siitä tarpeeksi, ja siitä tulee helposti yhtä suurta massaa, jossa kaikki alkaa näyttää samalta, eikä enää erota yhtä toisesta. Eniten pidän temppeleiden liukuovia ja seiniä koristavista utuisista maisemista.

Minun Kioton-vierailuni aikana suuressa Maruyama-puistossa oli tarjolla kasveista ja luonnosta inspiroitunutta nykytaidetta. Esimerkiksi tällaisia moderneja, isoja ikebana-kukka-asetelmia oli paljon, ja ne näyttivät yhtä vaikuttavilta sekä kirkkaassa päivänvalossa että valaistuna illan pimetessä.

Näyttämötaiteen puolelta istuin yhden illan katsomassa valikoimaa tyypillisistä japanilaisista taidemuodoista. Paikassa nimeltä Gion Corner järjestetään iltoja, joissa (etupäässä) turisteille näytetään valittuja paloja seitsemästä eri näyttämötaiteen alasta. Alussa oli teeseremonia, sen jälkeen sain ihailla mm. kotonsoittoa, kukka-asettelua, perinteistä Kyogen-teatteria, ja maikojen tanssia.

Ja taidettahan se on tämäkin! Pääsin taas toteuttamaan hullua suunnitelmaani ottaa tatuointi kaikista maista missä matkustan. En nyt ihan tosissani tätä aio toteuttaa, maita ja matkoja tulee ehkä vähän liikaakin, mutta ainakin niistä tärkeimmistä. Sen lisäksi että tatska on ihana matkamuisto itselle, on myös tosi kiinnostavaa tavata tatuointiporukkaa eri maissa. Ne ovat aina hauskaa ja rentoa sakkia, ja kertovat tosi mielenkiintoisia juttuja sen maan tatuointikulttuurista. Tiesittekö, että Japanissa ei tatuoituna pääse julkisiin kylpylöihin eikä kuntosaleille? Tatskat liittyvät edelleen Japanissa hyvin vahvasti Yakuza-mafiaorganisaatioon, eikä niitä tavallisilla ihmisillä ole oikeastaan ollenkaan. Ja vaikka nykyään japanilaiset toki ymmärtävät, että turistilla tatska ei liity rikollisuuteen, ei kuvien kanssa ole silti asiaa kylpylöihin.

Kiotossa ei ole kovinkaan monta tatuointistudiota, ihan vain muutama, eikä nekään mainosta itseään kadullepäin. Pitää tietää etukäteen mihin menee, muuten ei löydä. Minä kävin paikassa nimeltä Harizanmai. Siellä minua käsitteli hauska tatuointiartisti Ryuji. Olin lähettänyt hänelle muutamia ideoita ja kuvia tyylistä, jota olin hakemassa, ja hän oli luonnostellut muutamia kuvia. Itsestäänselvästi aiheena olivat luumunkukat. Ideana oli vanha, käpristynyt oksa, nähnyt paljon sään ja vuodenaikojen muutoksia, kärsinytkin vähän, mutta silti sisältä vielä täynnä elinvoimaa. Ja tästä oksasta puhkeaa oikeaan aikaan kukka, joka on pieni mutta väkevä, väriltään voimakas ja tuoksultaan yllättävä. Tyyliksi Ryuji ehdotti hyvin vanhaa, 1600-luvulla alkanutta Rinpa-koulukunnan maalaustyyliä. Tatuointi tehtiin vesivärimäisellä kevyellä otteella, jälki on kaunista ja luonnollista, kuin siveltimellä piirrettyä.