Osaka

Plum blossoms everywhere

I should go south

I should go north

- Yosa Buson -

Nähdäkseni omat luumunkukkani minun pitää mennä itään. Japaniin. Vihdoinkin. On tullut aika lunastaa lupaus, jonka tein 10 vuotta sitten: tulen tänne takaisin täyttämään 50 vuotta.

_________

Japaniin on pitkä matka, mutta onneksi maisemat ovat kauniit. Erityisesti auringonnousu Mongolian yllä on hyvin kaunis. Kun lentää koko yön, ja Siperia vain jatkuu ja jatkuu ja jatkuu ja jatkuu ja jatkuu, sitä tajuaa tiettyjen maiden jättiläismäisyyden. Ja luonnon hurjuuden; tuntikausien ajan koneen ikkunoista näkyy pelkkää jäätä. 

Mitä onnellinen ihminen tekee ensi töikseen, kun saapuu unelmiensa maahan? No ihan ensimmäisenä se ihastuu vehkeeseen nimeltä Portable Pocket WiFi, joka oli sovitusti odottamassa hotellihuoneessa. Tökkäsit piuhan laitteeseen, painoit on-nappulaa, ja KAS, se vain jotenkin alkoi toimia! Puhelin yhdistyi WiFiin kuin kotona ikään, ja pysyi siellä. Tulitikkuaskin kokoinen vempele kulki taskussa tai laukussa, ja toimi idioottivarmasti koko matkan ajan. Käsittämätöntä.

Mutta ihminen tarvitsee tietysti unelmamaailmassa muutakin. Ruokaa! Ensin se ostaa automaatista tölkin kahvia, ja nauraa ääneen kun näkee kaikki ne vaihtoehdot, ja tajuaa, että ehtii kokeilla seuraavien viikkojen aikana vaikka kaikkia niitä. Mustaa ja maidolla ja sokerilla ja kylmänä ja kuumana. Kenialaista ja kuubalaista, pitkänä ja lyhyenä, tiukkana ja pehmeänä. Puhumattakaan kaikista muista juoma- ja ruokavaihtoehdoista... onkohan kukaan koskaan laskenut, kuinka montaa tuotetta Japanissa saa ostaa automaatista?

Sitten se kävelee silmät suurina ja vatsa tyhjänä, bongaa yhden tutun japaninkielisen sanan: okonomiyaki. Tätähän mun pitikin kokeilla! Tämähän oli muistaakseni joku kevyt kaalimunakas, sopiva pieni lounas. Nopea ja helposti sulava, jaksaa kävellä taas. Ei tule liian täyteen, voi sitten syödä jonkun pienen välipalan myöhemmin. Niinhän sitä ihminen luuli. Tosiasiassa kyseessä on noin viidentuhannen kalorin pläjäys, jonka jälkeen vyöryt ulos ravintolasta, ja taapertelet seuraavat pari tuntia puolikoomassa vatsaasi pidellen. Myrkynvihreä melonijäätelösooda palanpainikkeena ei kovin paljon auttanut ähkyyn.

Osaka on moderni kaupunki. Sinne ei kannata matkustaa etsimään japanilaisia zen-puutarhoja tai buddhalaisia temppeleitä. Osakassa on joki, korkeita taloja, huvittelua ja hyvää ruokaa. Mukava kaupunki aloitella Japanin-turnee, totutella aikaeroon ja rahaan ja tapoihin. Muistaa että rahat laitetaan kaupassa pienelle lautaselle, ei ojenneta suoraan käteen. Huomata taas ilokseen, että tässä maassa voi unohtaa periaatteensa "jos näet vessan, käytä sitä". Täällä riittää vessoja, ja ne on kaikki ilmaisia ja siistejä. Ja kun puhutaan japanilaisesta siisteydestä, se on ihan eri tasolla kuin eurooppalainen siisteys. Kuten palvelukin, siitä ei voi puhua samana päivänäkään. Asiakas on Japanissa ihan kuningas, ei puhettakaan etteikö sinua huomattaisi heti kun astut kauppaan tai ravintolaan. Palvellaan iloisesti, hymyssä suin, nopeasti, tehokkaasti, mutta ei liukuhihnalta. Tervehditään ja hyvästellään kumarrellen, saatetaan asiakas ihan kadulle asti kumarrellen. Englantia ei paljon puhuta, mutta ei anneta sen haitata. Jotenkin saadaan aina asia hoidetuksi ja asiakas tyytyväiseksi. Ainakin tämä asiakas. Kaduilla on samaan aikaan paljon ja vähän ihmisiä. Se on outoa. Japani on yksi maailman tiheimmin asutettuja paikkoja, ja silti täällä on rauhallista. Miten se on mahdollista? 

                      

Yhtenä päivänä menin teatteriin: Shochiku-za. Perinteisen kabuki-teatterin sijaan olin varannut lipun moderniin kabukiesitykseen: Super Kabuki II One Piece. Sanaakaan en tajunnut, ja juonikin jäi himppusen epäselväksi, mutta nauroin ja lauloin muitten mukana. En olisi voinut huvittavampaa tapaa keksiä iltapäivän vietolle!

 

Yksi Osakan päänähtävyyksistä ja symboleista on Osakan linna. Sen rakentaminen aloitettiin vuonna 1583, ja se siitä historiasta. Linna on tietysti suuri ja hieno ja upeasti restauroitu ja täynnä hienoa ja upeaa ja mahtavaa historiallista tavaraa, jota kaikki Osakassa vierailevat ihmiset käyvät sankoin joukoin katselemassa. Ei minulla mitään museoita vastaan ole, mutta en vain jotenkin pääse tunnelmaan katselemalla lasin takaa jotain pyttyjä ja kimonovöitä, kun samaan aikaan joku kimittää vieressä saksaa ja toisen lapsi heittelehtii nälissään ja yksi ottaa selfieitä samuraipuvun edessä. Mutta kyllä linnassa kannattaa käydä, jos nyt sattuu sielläpäin olemaan liikenteessä ja on hetki hukka-aikaa.

Mutta se syy, miksi Osakan linnaan oikeasti menin, ja miksi sinne kannattaa mennä, onkin linnan ulkopuolella. Siellä on nimittäin yksi kauneimpia luumupuutarhoja, jossa luumunkukat olivat juuri hiljalleen aukeilemassa. Ume, kuten luumunkukkia täällä kutsutaan, ovat kauneus- ja tunnearvoltaan kovasti sakuran, kirsikankukkien varjossa. Mutta ihan syyttä. Itse huomasin matkan edetessä ihailevani luumunkukkia jopa paljon enemmän kuin kirsikan; ne ovat pieniä ja sitkeitä, kasvavat ja kukkivat yksittäisinä kovasta, kuivasta ja käkkyräisestä oksasta. Kirsikankukat ovat pörhisteleviä nuoria neitoja, pinkkiä ja pehmeyttä ja keikistelyä, luumu on tiukka vanhapiika, jonka kauneus avautuu väkevämpänä ja syvempänä. Luumunkukkien väri on voimakas, vaihtelee lähes valkoisesta tummanpunaiseen, ja ne tuoksuvat. Kirsikankukkien tuoksu on hento, oikeastaan sitä ei ole, mutta luumu, voi mikä hedelmäinen, pehmeä, viettelevä tuoksu sen kukissa on. 

Iltaisin Osaka puhkeaa eloon. Se muuttuu asiallisesta bisneskaupungista huvittelukeskukseksi. Auringonlaskun aikaan kun ajoittaa itsensä maailmanpyörään, saa pienen käsityksen taas maailman suuruudesta ja itsensä pienuudesta. Ja siitä uskomattomasta yltäkylläisyydestä, mitä Japani meille tarjoaa: valoa, väriä, tekniikkaa, elämyksiä. Täällä ei ole energiakriisistä tietoakaan! Tällä sähkön määrällä pyöritettäisiin maailmaa lähes yhtä kovaa ja tehokkaasti kuin tätä pyörää. Mutta saarnat ja maailmanparannus sikseen, ei tänne olla tultu ihmiskuntaa pelastamaan. Big wheel, keep on turning!