Pieni talo Gionissa

I can no longer tell dreams from reality.

Into what world shall I awake

from this bewildering dream?

- Akazome Emon -

_____

Kioto, Gionin kaupunginosa. Gion, teehuoneiden ja geishojen, tai oikeammin geikojen, kuten heitä Kiotossa kutsutaan, sekä maikojen, geikoharjoittelijoiden kaupunginosa. Gion, punaisten lyhtyjen, kapeiden kujien, puisten machiya-talojen, pienten ja suurten temppelien ja pyhäkköjen, märkien katukivien, romantiikan ja kaihon täyttämä kaupunginosa. Gion.

Jokainen Gionin-kävijä haluaa törmätä geikoon tai maikoon, mutta helppoa se ei ole. Geishoilla on kiireinen aikataulu, he ovat työssäkäyviä ammattilaisia, joiden tehtävä ei ole poseerata turisteille. He ovat kauneuden ja viihdyttämisen taitureita, joiden ajasta ja taidoista maksetaan suuria rahasummia. Heillä on omanarvontunto kohdillaan, ei heitä saa pitää koristeina ja turistipyydyksinä. Eikä varsinkaan prostituoituina, koska sitä he eivät todellakaan ole. Geisha pyhittää elämänsä kauneuden palvelemiseen, sekä ulkoisen kauneuden että sisäisen viehättävyyden, täydellisten käytöstapojen ja viihtyvyyden tuomiseen.

Geishaopiskelijoita, maikoja, saattaa hyvällä tuurilla nähdä vilahtavan milloin taksiin, milloin sisään teehuoneen tai ravintolan ovesta iltaisin. Maikot ovat nuoria, teinityttöjä, heidän pukeutumisensa on paljon koristeellisempaa ja värikkäämpää kuin geishojen, ja erityisesti maikojen hiustyylit ja -koristeet ovat aivan ihastuttavia. Ja maikot todellakin opiskelevat; heidän on tietysti opittava kaikki perinteet pukeutumisesta ja ulkonäöstä, mutta heidän on myös tultava täydellisiksi emänniksi. Geishana heidän pitää osata keskustella vieraiden kanssa, joten yleissivistys on oltava korkealla tasolla. Perinteiset japanilaiset taiteenlajit, teeseremonia, musiikki, tanssi, kukka-asettelu, on tietysti hallittava täydellisesti.

Geikojen ja maikojen kanssa on mahdollista päästä istumaan iltaa ja nauttimaan ammattimaisesta seuranpidosta. Tosin tavalliselle turistille tällainen illanvietto on aivan liian kallista. Ei myöskään kannata toivoa saavansa kauniita valokuvia kotialbumiin, tai selfietä maikon kainalossa. Turisteja varten ovat onneksi olemassa 'henshin maikot', maikoiksi puetut nuoret naiset, joiden perinteisistä kimonoista, kampauksista ja meikistä pääsee läheltä näkemään oikeiden maikojen tyyliä.

Minulle oli suuri ilo asua matkani aikana pienessä talossa keskellä Gionia. Pieneen taloon mentiin sisään kahden suuren juoma-automaatin välistä, heti polkupyörävuokraamon vierestä, keltaisen kissan ikkunasta vasemmalle. Pienen talon ovi avattiin vähän polkupyörän lukon avainta suuremmalla avaimella, ja sen olisi kyllä saanut auki sillä polkupyörän avaimellakin. Pienessä talossa oli eteinen, johon jätettiin kengät. Hyvin tärkeä huone siis, koska Japanissahan ei mitenkään saa kävellä kenkäjalassa sisälle. Sitten oli keittiö, se oli iso, ja siellä oli niin tehokas grilli, että paahtoleipä sai kyytiä sekunneissa. Hyvin kauniita astioita siellä oli myös.

Olohuone oli myös iso, ja siellä oli tatamilattia. Rakastan tatamilattiaa! Haluaisin omaan kotiinikin tatamilattian. Itse asiassa haluaisin koko maailmaan tatamilattian. Se on lämmin ja pehmeä, vaikka onkin sileä ja kova, ja se tuoksuu ihanalle, ja tuntuu jalan ja käden alla elävältä. Miten sitä pestään, sitä en uskalla ajatella. Kaikki huonekalut olivat vanhoja ja kauniita.

Ja mikä oli ihanaa vielä: siellä oli vanhoja valokuva-albumeja. Voi että ne oli herttaisia! Kauniita mustavalkokuvia menneiltä ajoilta, ehkä jopa ihmisistä, jotka olivat asuneet siinä talossa joskus. Miten mielikuvitus lensi kun katseli niitä kuvia! Jokaisesta olisi voinut kirjoittaa kertomuksen.

Pienessä makuuhuoneessa oli iso seinäkaappi täynnä paksuja petivaatteita. Huomasin niiden hyödyllisyyden varsin pian, kun ilta koitti. Tuo pieni sievä talo oli nimittäin melkoinen jääkaappi. Pieni lämmityslaite katon rajassa ei paljon auta, kun lattia on jääkylmä ja ikkunat yksinkertaiset, ja ainoastaan sivuun vedettävä hempula lasiruutu eristää sinut 0-asteisesta kosteasta yöilmasta. Ja koska kaikki toiminta tapahtuu lattialla polvillaan tai makuullaan, ei se pieni lämmin ilmavirta katon rajassa juuri lohduta. Toimintasuunnitelma iltaisin muodostautukin tällaiseksi: ilta-aterian ja -askareiden jälkeen järjestin kaiken tarvittavan, kirjat, kartat, kynät, muistivihkot ja kännykän valmiiksi lattialle futonin viereen. Futonin päälle normaalin paksun täkin lisäksi lastasin noin kolme neljä ylimääräistä vilttiä ja peittoa. Laskin suuressa kylmässä kylpyhuoneessa ammeen täyteen niin kuumaa vettä kuin mitä pystyin sietämään, ja istuin kylvyssä hyvin hyvin kauan. Kauan. Ja sieltä suoraan pyjamaan ja peittojen alle, ja sitten ei heiluttu enää mihinkään, jos halusi pitää lämmön vuoteessa. Mutta se lämpö pysyi, ja ne unet veivät, ilma oli viileää ja hyvää hengittää.

Aamulla heräsin välillä kissan nau'untaan, välillä naapureiden rupatteluun pihalla. Joskus minut herätti sade, joka oli niin lähellä että luulin nukkuvani teltassa. Mutta huolimatta herätyksen ajasta ja tavasta, ensimmäinen ajatus oli joka aamu: Olen vielä täällä. Kiitos ja onni, olen vielä täällä eikä minun tarvitse vielä lähteä pois. Saan olla vielä tänäänkin täällä. Gionissa.