Venetsian 56. biennale, All the World's Futures

Huomioita II

Ivan Grubanov: United Dead Nations / Serbian paviljonki

Kuolleet valtiot, kadonneet rajat, kartalta pyyhityt nimet. Mutta kansakunnan muisti on elossa, ihmiset ja suvut ovat edelleen täällä, olemassa, mihin ne sijoittuvat? Miten käy kansalliselle identiteetille kun kokonainen valtio katoaa ja lakkaa olemasta? Kuka kuuluu mihinkin, mihin kansakuntaan, mille maalle, kenen tontille? Mitä jos naapuri, saati sukulainen jaetaankin naapurivaltioon? Mistä löytyy uusi identiteetti, uusi kansallistunne? Kuka niitä rajoja siirtelee ja millä oikeudella, mikä taho määrittelee kansojen yhtenäisyyden, kuka erottaa, kuka yhdistää? Missä on kansalaisen kotimaa?

© Photo: María Inés Arrillaga

© Image: Courtesy of the artist 
and Josée Bienvenu Gallery

Marco Maggi: Global Myopia / Uruguayn paviljonki

Mitä! Tyhjä valkoinen huone! Mitä tämä nyt on olevinaan, jonkunlainen valkoinen vallankumous vai? Ehei, katsotaanpa lähempää, lähempää, hyvin hyvin läheltä. Tämähän on ihmeellistä! Hiuksenhienoja hienonhienonhienoja valkoisia miniatyyritarroja (10.000 kappaletta tarkasti ottaen) liimattuina valkoisiin seiniin. Sitä pitää katsoa 10 sentin päästä nähdäkseen. Aivan ihmeellistä, tähän pikkuriikkiseen valkoiseen geometriaan vajoaa kuin hypnoosiin; sitä vain kulkee ympäri huonetta tuijottaen yksityiskohtia, kunnes niska kramppaa ja silmät menee kieroon. Miksi tämä on näin kiehtovaa? Se taitaa opettaa sen, ettei mikään ole sitä miltä se ensin saattaa näyttää, ja tarkkaan katsomalla näkee valtavasti asioita, mitä ensisilmäyksellä ei huomaa ollenkaan.

Biennale Danza

Olin ajoittanut Venetsian-vierailuni niin, että sain ilokseni nauttia myös nykytanssiesityksistä. Eipä paljon hauskempaa ole kuin hortoilla ympäriinsä ilman erityistä kohdetta, kuulla nurkan takaa musiikkia, putkahtaa keskelle piazzaa ja innokkaita nuoria tanssijoita. Siihen voi vain istahtaa penkille tai aurinkoiselle katukivetykselle, antaa liikkeen ja energian ja musiikin täyttää. Paitsi tässä hauskassa esityksessä yksi elementti jäi puuttumaan: tekniikka petti pahan kerran ja musiikki loppui aivan alkuunsa. Tanssijat eivät tästä alkuhämmennyksen jälkeen piitanneet, vaan urhoollisesti (ja aivan hämmästyttävän hienossa yhteisymmärryksessä ja samassa tahdissa) porskuttivat koko puolituntisen esityksensä loppuun - ilman musiikkia!