Chile: järvialue

Kun katselin ilmasta keski-Chilen maisemia, tunsin kummaa tuttuutta. Tulin suoraan rutikuivasta Atacaman autiomaasta, ja tuntien lennon jälkeen nämä vihreät ja siniset maisemat näyttivät raikkailta ja tuoreilta. Ja kun astuin ulos koneesta Puerto Monttissa, nenään tulvahti havupuiden ja järvien tuoksu. Aivan kuin Kuusamossa! Olin ällistynyt. Ja vielä enemmän ällistyin ajomatkalla kohti Puerto Varasia: matkan varrella oli heinäpeltoja ja latoja ja lehmiä ja lampaita, heinätkin koottu samanlaisiin valkoisiin jättiläismuniin kuin Suomen maaseudulla. Olin päästäni pyörällä. Hyvällä tavalla.

Puerto Varas tunnetaan ruusujen kaupunkina. Se sijaitsee Llanquihue-järven rannalla. Saksalaiset siirtolaiset saapuivat runsaslukuisina tänne 1800-luvun puolessavälissä etsimään parempaa elämää. Myös toisen maailmansodan jälkeen monet saksalaiset muuttivat alueelle. Puerto Varasissa on paljon taloja, joista näkee selvästi baijerilaisen arkkitehtuurin piirteet. Ravintoloissa tarjoillaan saksalaisia herkkuja ja olutta. Minun majapaikkani oli myös vanha, kodikas talo, jossa tuoksui mökille ja takkatulelle, ja talon kissa tykkäsi nukkua sylissäni kun luin tai juttelin olkkarissa muiden reissaajien kanssa. Ihan kuin olisin ollut kylässä jonkun kotona.

Osornon ja Calbucon lumihuippuiset tulivuoret heijastuvat kauniisti Llanquihue-järven pintaan tyynellä ilmalla. Järvi on kirkas ja raikas ja kylmä, ilma on selkeää, värit ovat puhtaita, ja ilmapiiri on kerta kaikkiaan lomatunnelmainen. Kaupunki on tarpeeksi pieni, se on helppo kävellä ristiin rastiin, mutta tarpeeksi suuri että sieltä löytyy katselemista, ja tunnelmallisia kahviloita ja ravintoloita. Luonto on lähellä, kävelyreitit kulkevat pitkin järven rantaa, voi myös lähteä veneilemään tai kalastamaan, voi pyöräillä tai patikoida. Elämänmeno on pikkukaupunkimaisen rauhallista, turistilaumat puuttuvat.

Ja tästä pikkukaupungista löytyy kaikkien aikojen ihanin museo: Museo Pablo Fierro. Ei mikään museo! Mielenmaisema, historia, elämän kerroksellisuus, kohtalo, aika ja ajattomuus ja ajallisuus. Pöly, ruoste, patina. Ruttuisuuden runollisuus, risaisuuden lumo. Sydän, sielu, muistot, uskollisuus, rakkaus. Yhden miehen kunnianosoitus elämälle, taiteelle, menneisyydelle. Olin aivan voimafiiliksissä kun jatkoin kävelyä järven rantaa pitkin, äärettömän sinisen taivaan alla. En voi käsittää tällaista kauneutta.

Patikointia järvialueella. Raikkaita, levollisia, pitkiä, kävelyjä metsä- ja vuoristomaisemissa. Tässä kohteena Saltos del Petrohue -vesiputoukset Vicente Pérez Rosales -kansallispuistossa. Nämäkin maisemat saivat minut välillä palaamaan mielessäni pohjois-Suomeen, joskin veden värit ja taustalla kohoavat tulivuoret muistuttivat minua, että olen varsin kaukana Suomesta.

Kansallispuistossa pääsee myös vesille. Todos Los Santos -järvellä voi hypätä laivaan, ja risteillä ympäri järveä. Minulle sattui pilvinen päivä, ja raskaat pilvet roikkuivatkin todella matalalla ja peittivät tehokkaasti vuoristomaiseman, mutta tunnelmallista järvellä oli siitä huolimatta.

Ja tunnelma muuttui entistä mystisemmäksi, kun aloitin patikkaretken Osorno-tulivuorelle. Kävelin ja kiipesin ja vaelsin ja kipusin, ylös ja ylös, pilvien yläpuolelle. Ja tiedoksi: laava-tuhkavuorella käveleminen on aika raskasta. Ylempänä, kun polku loppui, ja vuori oli pelkkää hienoa hiekkaa, se oli raskasta ja luisuvaista. Kun astui yhden askeleen ylös, liukui puoli askelta alas, ja vajosi kymmenen senttiä syvälle. Ja olin korkealla, oli kosteaa ja kylmää, mutta hiki valui pitkin selkää. Onneksi löysin vuoren päältä hiihtohissin, johon ruinasin kyydin alas, vaikkei minulla ollut edes lippua. Kiitos mukavalle hissimiehelle, joka pelasti minut alas kapuamisen vaivalta. 

Jäähyväisenä järviseudulle kävin vielä laamatarhassa syöttämässä laamoja. Ne ovat kieroja kavereita: hymyilevät muka näin nätisti, mutta silmänräpäyksessä suuttuvat, alkavat sähistä ja sylkeä. Söpöjä ne silti on.