Chile: Atacama

Atacaman autiomaa Chilen pohjoisosassa. Maailman kuivin paikka. Atacamassa sataa keskimäärin 1 mm vuodessa, mutta eräissä osissa Atacamaa ei ole satanut yli 400 vuoteen. Autiomaan arvellaan muodostuneen yli 15 miljoonaa vuotta sitten. Alue sijaitsee yli 2 000 metrin korkeudessa ja sen päivälämpötilat vaihtelevat nollasta kahteenkymmeneenviiteen asteeseen. Koska Atacamassa ei ole kosteutta, lahoamista ei tapahdu. Atacamasta on löydetty jopa 7 000 vuotta vanhoja muumioituneita ihmisiä.

Atacama on ollut, ja on edelleen tärkeä paikka chileläisille: Chile on maailman suurin kuparintuottaja, ja Atacamassa on useita kuparikaivoksia, mm. maailman suurin, maineikas avokuparilouhos Chuquicamata. Alueella on kuparin lisäksi muutenkin runsaat mineraalivarat, alumiini-, kulta- ja rautaesiintymät. Kuparikaivosten kansallistaminen amerikkalaisomistuksesta oli yksi Salvador Allenden päätavoitteista.

Atacamassa on edulliset olosuhteet tähtihavainnoille: kuiva ja korkeudesta johtuen ohut ilma, pimeä taivas ja vakaa ilmakehä. Atacama Large Millimeter Array (ALMA) on maailman suurin maanpinnalla oleva radioteleskooppiryhmä, joka sijaitsee Llano de Chajnantorin observatorion alueella 5 000 metrin korkeudessa. Atacamassa testataan myös kuumönkijöitä.

San Pedro de Atacama on pieni, hiekkainen ja hiljainen kylä keskellä autiomaata. Siellä on hiekkainen kirkko, hiekkaisia taloja hiekkaisten teiden varsilla. Kadut ovat enimmäkseen tyhjiä, paitsi pääkatu, jossa on kymmenittäin nukkuvia koiria, ja iltaisin aavikkoretkiltä palaavia turisteja, etupäässä reput selässä ja hiukset hiekassa, nenät punoittaen autiomaan aurigosta. 

Ruoka Atacamassa on yksinkertaista ja maistuvaa, kuten tämä uusi lempiruokani, todellinen comfort food: Pastel de choclo -maissivuoka. Siihen tulee maissipuuroa, kanaa, jauhelihaa, sipulia, oliiveja ja  rusinoita, mössöön upotetaan pari lohkoa keitettyä kananmunaa, pinnalle ripotellaan sokeria, ja paistetaan tulikuumassa uunissa pinnalta rapeaksi.

Miscanti ja Meñique ovat järviä, tai oikeammin vulkaanisia laguuneja yli 4200 metrin korkeudella merenpinnasta. Niiden kaikki eri turkoosin ja vihreiden ja sinisten värien sävyt ovat kertakaikkisen kauniit - koko maisema on yhtä suurta sineä, kun autiomaan valtava sininen taivas vielä jatkaa suunnattoman sinisyyden teemaa. Mutta käveleminen täällä ei ole kaunista eikä helppoa. Näillä korkeusmetreillä ilman happipitoisuus on n. 40 % pienempi kuin merenpinnan tasolla, ja vuoristotaudin oireita saattaa ilmetä. Onnekseni en kehitellyt oireita, mutta hengittäminen oli kyllä raskasta, ja vanha pumppu hakkasi jo kymmenen metrin kävelyn jälkeen tuhatta ja sataa.

El Tation geysirkenttä sijaitsee Chilen koillisosissa, Peruun asti ulottuvan Altiplanon eli Andien vuoristoylängön laidalla. Yli 80 aktiivisen geysirin El Tatio on eteläisen pallonpuoliskon suurin geoterminen kenttä. Se on aktiivisimmillaan kuuden ja kahdeksan välillä aamulla, joten matka tänne alkoi aamuneljältä. Hidas ja kuoppainen ja mutkainen matka palkittiin kuitenkin auringon noustessa. Ilma oli raaka ja viiltävän kylmä, auringonsäteet saivat maasta nousevat höyrypilvet tiivistymään jäiseksi usvaksi, joka kimalteli sateenkaaren väreissä. Näkymä oli samaan aikaan pelottava ja taianomainen.

Matka jatkui pitkin autiomaata, yli Kauriin kääntöpiirin. Ruuhkaa ei ollut, vaikka oppaani vakuutteli, että tämä on vuoden kiireisintä turistiaikaa. Ja niinpä tosiaan, näinhän minä yhden ryhmän, ja sain sen jopa valokuvaan taakseni. Välillä pysähtelimme kävelemään ja kuvaamaan aavikon ihmeellisyyksiä.

Tässä pienessä kylässä asuu vakituisesti kuusi ihmistä, yksi heistä on laamapaimen, ja hänellä oli pikkuinen laamanpoikanen hoidettavana talonsa edessä. Muut laamat vaeltelivat läheisillä kukkuloilla.

Valle de la Luna (Moon Valley) and Valle de la Muerte (Death Valley). Nyt mennään syvälle ja korkealle. Eroosion muokkaamia suolakivimuodostelmia, luolia, rotkoja, onkaloita, jyrkänteitä, kanjoneita. Ei ahtaan paikan kammoisille, eikä korkean myöskään. Patikoiminen on uuvuttavaa, mutta palkitsevaa, kunhan muistaa pitää tarpeeksi hitaan tahdin. Luolissa joutuu välillä konttaamaan, ja survoutumaan puolimetristen ahtautumien läpi. Päässä heittää, silmiä kutittaa, keuhkot särkee. On fantastinen olo.

Salar de Atacama, maan laajin suolajärvi, joka on niin valkoinen suolasta, ettei sitä oikeastaan erota järveksi. Täällä on pakko pitää aurinkolaseja, tai tulee sokeaksi, niin ainakin luulen ja siltä se tuntuu. Myös aurinkovoide on pakollinen, koska suolakiteet heijastavat auringonsäteet moninkertaisiksi. Ilma on niin kirkas ja valkoinen, että se tekee myös etäisyyksien arvioimisen vaikeaksi. Chaxa Lagoonin alueella Los Flamecos -kansallispuistossa voi bongailla lintuja, etupäässä flamingoja, joita täällä on kolmea sorttia: Andien, Chilen, ja Jamesin flamigo.