"Ilonaiheeni ja nautintoni täällä ovat suuret, sillä ne ovat hyvin yksinkertaiset ja peräisin ikuisista elementeistä: raitis ilma, aurinko, meri, ohraleipä, ja iltaisin ihmeellinen Sindbad merenkävijä, joka istuu jalat ristissä edessäni ja puhuu; hän puhuu ja maailma avartuu minulle. Toisinaan kun sanat eivät riitä, hän hyppää ilmaan ja tanssii. Ja kun tanssikaan ei riitä hänelle, hän asettaa santourin polvilleen ja alkaa soittaa."
Nikos Kazantzákis: Kerro minulle, Zorbas
Huoneeni Haniassa on veden ympäröimä; sen jokaisesta ikkunasta näkyy vettä, ja katollakin on vettä. Jos tällä matkalla on mitään tarkoitusta, löydän sen vedestä. Merestä, joista, lähteistä, kohinasta ja loiskeesta, tuoksusta, viileydestä, suolaisuudesta, kimalluksesta.
Kreetaa ovat hallinneet paitsi venetsialaiset ja ottomaanit myös merirosvot, ja sen valloittamista ovat yrittäneet gootit, slaavit sekä arabit. Kreeta on ollut haluttu saari myös omiensa eli kreikkalaisten osalta ja ovatpa sitkeät saarelaiset taistelleet myös kreikkalaisia vastaan. Manner-Kreikkaan se liitettiin rauhan alla 1913. Historiansa aikana se on myös myyty kahteen otteeseen muun muassa egyptiläisille. Hania on Kreetan saaren toiseksi suurin kaupunki ja entinen pääkaupunki. Historian värikkäät vaiheet turkkilaisten ja venetsialaisten vaikutuksessa ovat jättäneet oman kerroksensa sen arkkitehtuuriin, sen sieluun.
Kreetalainen ruokakulttuuri on saanut vaikutteita arabeilta ja osmaniturkkilaisilta, Venetsiasta ja muualta Italiasta sekä slaaveilta ja muualta Balkanilta. Monet kreikkalaisten ruokien nimet ovat peräisin näistä kulttuureista ja kielistä. Tutustuin ruokaan, sen valmistukseen, sen historiaan, perinteisiin, ja tietysti makuihin paikallisen historioitsijan opastuksella.
"Elämä on läpikulkumatka, ja maailma on näytäntösali. Tullaan sisään, katsotaan ja lähdetään."
Demokritos
Tultiin, katsottiin ja lähdettiin. Ajettiin päivä, ajettiin toinen päivä. Mutkiteltiin vuoristossa ja rannikolla, katseltiin maisemia ja luonnonmuodostelmia, varottiin putoilevia lohkareita ja eteen hyppiviä vuohia. Puhuttiin runoilijoista ja Kreetan valtauksesta, luonnonsuojelusta ja vallankumouksista, iänkaikkisuuden olemassaolosta ja EU-politiikasta. Samoiltiin rotkossa, juotiin vettä luonnonlähteistä, syötiin hunajaleipiä ja otettiin päivätirsat varjoisalla kalliolla, sytytettiin pari kynttilää autiossa kirkossa, vierailtiin hullun taiteilijan ateljeessa. Taiteilijalta sain lahjaksi maailman rumimman kaulakorun.
"Niin kuin ensimmäisiä ihmisiä, jotka ovat polveutuneet apinoista, niinkuin suuria filosofeja häntäkin askarruttavat ennen kaikkea ihmiselämän peruskysymykset. Hänelle ne ovat välittömiä ja pakottavia välttämättömyyksiä. Lapsen tavoin hän hämmästyy ja kyselee. Kaikki on hänestä ihmettä, ja joka aamu avatessaan silmänsä ja nähdessään puut, meren, kivet, linnun, hän jää ihmettelemään niitä suu auki. "Mitä kummaa!" hän huudahtaa. "Mitä kätkeytyy puuhun, mereen, kiveen, lintuun?""
Nikos Kazantzákis: Kerro minulle, Zorbas
Ja käytiin rannoilla... punahiekkaisella, kimaltelevalla ja kuuluisalla Elafonissilla, ja karulla, kauniilla ja autiolla Kedrodasoksella. Tuuli oli kuuma, pöly ja kivet ja risut ja kävyt kertoilivat tarinoitaan. Tunsin pitkästä aikaa loman, irtipääsyn ja mihinkään kuulumattomuuden. Pääsin taas irti. Siihen vapauden tilaan, jossa olen eniten oma itseni. Olen täysin tässä, olen ainoastaan tämä, olen ei-kukaan, ei-missään, ei-kenenkään.
Panagía Chrysoskalítissan ortodoksinen luostari on perustettu vuonna 1637, ja se on toiminut sekä munkki- että nunnaluostarina. Luostari on omistettu Neitsyt Marian kuolonuneen nukkumiselle ja Pyhälle Kolminaisuudelle. Luostari on rakennettu 35 metriä korkealle kukkulalle. Luostarin nimi tarkoittaa ”Kultaisen portaan Neitsyt Mariaa”. Kerrotaan, että yksi luostarille nousevasta 98 portaasta olisi ollut aiemmin kultainen, ja että vain ne, jotka todella uskovat, voivat edelleen nähdä sen.
Nälkähän se tietysti yllättää jossain vaiheessa road trippiä, mutta niin yllätti myös seuralaiseni, kun vei minut kyläilemään ihka aitoon ja oikeaan kreetalaiseen maalaistaloon korkealla vuorilla. Päästiin tutkimaan koko tila kasvimaasta ja kanoista viinikellariin ja tietysti keittiöön. Päästiin jopa kirjaimellisesti pistämään sormemme soppaan, ja auttamaan ruuanlaitossa. Onneksi pikku ravintolan muut asiakkaat eivät tienneet siitä mitään. Asiakkaiden lähdettyä istuimme hiljenevässä illassa, vain kanat ja nauru seuranamme.
“All my life one of my greatest desires has been to travel-to see and touch unknown countries, to swim in unknown seas, to circle the globe, observing new lands, seas, people, and ideas with insatiable appetite, to see everything for the first time and for the last time, casting a slow, prolonged glance, then to close my eyes and feel the riches deposit themselves inside me calmly or stormily according to their pleasure, until time passes them at last through its fine sieve, straining the quintessence out of all the joys and sorrows.”
Nikos Kazantzákis
Unohtumaton päivä merellä purjeveneessä. Sain ohjata venettä ja auttaa purjeiden nostamisessa ja laskemisessa. Sain uida monta monta kertaa, keskellä merta ja lahdenpoukamissa, ja snorklata sodassa pudonneen ja uponneen hävittäjälentokoneen päällä. Sain istua veneen keulassa, syödä piirakoita ja makkaroita ja viinirypäleitä ja oliiveja ja juustoja. Sain nähdä kri-kri -villivuohia kiipeilemässä pystysuoria kallioseinämiä ylös ja alas. Sain levittää käteni ja huutaa tuuleen, sain hypätä villisti ja vapaasti ja välittämättä seurauksista. Sain ystävän.
”Where are we going? Do not ask! Ascend, descend. There is no beginning and no end. Only this present moment exists, full of bitterness, full of sweetness, and I rejoice in it all. I surrender myself to everything. I love, I feel pain, I struggle. The world seems to me wider than the mind. I do not hope for anything. I do not fear anything, I have freed myself from both the mind and the heart, I have mounted much higher, I am free.”
Nikos Kazantzakis
Kommentit
Lähetä kommentti