Tällä tiellä

Tästä se joskus alkoi. Parikymppisenä alkoi maa polttaa jalkojen alla, ja Eurooppa avautui mahdollisuutena, seikkailuna. Maailma oli silloin toinen. Ei matkustettu kamerat käsissä, eikä varsinkaan puhelimet. Oli repullinen karttoja, suuria ja pieniä, kaupunkikarttoja ja rautatiekarttoja. Ja aikatauluja, koko Euroopan juna-aikataulut yhdessä paksussa kirjassa. Oli vinkkejä ja osoitteita ja puhelinnumeroita satunnaisille sukulaisille ja eurooppalaisille tuttujen tutuille, oli opaskirjoja edullisiin majapaikoihin ja kaupunkien nähtävyyksille, ja oli matkasekkivihko, koska joka maassa oli tietysti oma valuutta. Oli päiväkirja, korvalappustereot ja avoin mieli. Pelkoa ei ollut. Sitten tuli muutto Eurooppaan, junat vaihtuivat autoon ja lentokoneisiin, satunnaisesti viiletettiin TGV Thalysilla Pariisiin tai Amsterdamiin, Eurostarilla kanaalin ali Lontooseen. Euroopan junamatkailusta katosi taika. Jossain vaiheessa pääsi unohtumaan se, että matkan tarkoitus ei ole päämäärä, vaan matka itsessää...

 "Ilonaiheeni ja nautintoni täällä ovat suuret, sillä ne ovat hyvin yksinkertaiset ja peräisin ikuisista elementeistä: raitis ilma, aurinko, meri, ohraleipä, ja iltaisin ihmeellinen Sindbad merenkävijä, joka istuu jalat ristissä edessäni ja puhuu; hän puhuu ja maailma avartuu minulle. Toisinaan kun sanat eivät riitä, hän hyppää ilmaan ja tanssii. Ja kun tanssikaan ei riitä hänelle, hän asettaa santourin polvilleen ja alkaa soittaa." Nikos Kazantzákis: Kerro minulle, Zorbas Huoneeni Haniassa on veden ympäröimä; sen jokaisesta ikkunasta näkyy vettä, ja katollakin on vettä. Jos tällä matkalla on mitään tarkoitusta, löydän sen vedestä. Merestä, joista, lähteistä, kohinasta ja loiskeesta, tuoksusta, viileydestä, suolaisuudesta, kimalluksesta.  Kreetaa ovat hallinneet paitsi venetsialaiset ja ottomaanit myös merirosvot, ja sen valloittamista ovat yrittäneet gootit, slaavit sekä arabit. Kreeta on ollut haluttu saari myös omiensa eli kreikkalaisten osalta ja ovatpa sitkeät saarelaise...