Vakavana Krakovassa

Veiksel (puolaksi Wisła),virtaa laiskasti iltapäivän helteessä. Wawelin kukkulalla kuninkaanlinna ja katedraali paistattelevat päivää, turistit etsivät varjoisia paikkoja suurten puiden alta ja linnoituksen käytävistä. Vanhassa kaupungissa on vilkkaampaa - värikkäitä, pulputtavia turistiryhmiä, koristeellisia hevosvankkureita, katusoittajia ja putiikkeja. Keskusaukion terassit ovat täpötäynnä, olut virtaa kylmänä ja musiikki haikeana. Raitiovaunut kolkuttelevat menemään, puistoja on paljon, ja ne ovat viihtyisiä, varjoisia keitaita, joissa ihmiset viettävät aikaa lukien, lounasta nauttien, toisiaan katsellen. Arkkitehtuuri on hurmaavan värikästä, sievää ja viihtyisää, puolalaiset mukavia ja ystävällisiä, ja koko ilmapiiri on kuin tehty kaupunkilomaa silmälläpitäen.

Kierreltyäni vanhassa kaupungissa pitkän kuuman iltapäivän suuntaan kulkuni kohti Podgórzen kaupunginosassa sijaitsevaa Oskar Schindlerin museota. Oskar Schindler tuli kuuluisaksi Steven Spielbergin upeasta elokuvasta Schindlerin lista. Museo on perustettu Schindlerin vanhaan Emalia-tehtaaseen, johon Schindler pelasti juutalaisia työskentelemään turvaan Plaszówin keskitysleiriltä. Museo on vaikuttava, kolmekerroksinen, ja etenee kronologisesti järjestyksessä sotaa edeltävistä ajoista sen päättymispäiviin asti. Museossa on taitavasti käytetty lavastettuja miljöitä ja äänitehosteita, siellä voi katsoa filminpätkiä ja virtuaalisesti toteutettua materiaalia, esineistöä ja valokuvia.

Museosta jatkan matkaa lähistöllä sijainneelle Plaszówin keskitysleirin alueelle. Płaszówin leirin alkuperäinen tarkoitus oli toimia vankien pakkotyöleirinä, ja myöhemmin sinne siirrettiin juutalaisia Krakovan ghetosta. Enimmillään leirillä oli n. 25 000 vankia. Alkuvuonna 1944 leirille tuotiin rakennustarvikkeita ja materiaaleja kaasukammioita ja polttouuneja varten. Leiristä ei kuitenkaan tehty varsinaista tuhoamisleiriä, sillä murhattavaksi tarkoitettujen vankien toimittamisen Auschwitziin katsottiin olevan taloudellisempaa. Nykyään leirillä olleista rakennuksista on jäljellä vain raunioita.

Toinen päivä. Aamuvarhaisella suuntaan kohti Oświęcimin kaupunkia. Vietän päivän Auschwitzin keskitysleirimuseossa. Miksi, kysyy moni. Siksi, koska historia on tärkeää, muistaminen on tärkeää, ymmärtäminen ja tunteminen ja eläytyminen on tärkeää. Koska:

Astun portista sisään kauhunsekaisissa ja ristiriitaisissa tunnelmissa. Onko väärin tulla tänne turistina? Onko moraalisesti tuomittavaa ottaa valokuvia ja tiirailla lasin läpi hiusvuoria ja matkalaukkukasoja ja kymmeniätuhansia kenkiä? Osaanko suhtautua näkemääni "oikealla" tavalla, olla tarpeeksi kunnioittava, tuntea sallittuja tunteita? 

Kun kävelen ympäri Auschwitz I -leirin parakkeja, katson näyttelyitä, näen kidutussellit ja teloitusseinän ja kaasukammion ja krematorion, tajuan, etteivät tunteeni ole vääriä. On ihan oikein nähdä ja kokea, ja jopa ottaa valokuviakin jos pystyy (oli paljon kohtia missä itse en pystynyt). 

Auschwitz I -leiri toimi alunperin vankilana puolalaisille poliittisille vangeille. Myöhemmin tänne tuotiin vankeja kaikkialta Euroopasta, eri kansallisuuksia, eri uskonnollisia ryhmiä. Täältä käsin vangit kävivät pakkotyössä, tai heitä säilytettiin parakeissa myöhempää sijoituspaikkaa varten. Leirillä oli käytössä myös kaasukammio ja krematorio.

Tähän kirjaan on painettu jokaisen 4.2 miljoonan holokaustissa murhatun ihmisen nimi ja henkilötiedot. Lopussa on tyhjiä sivuja niille, joiden nimiä ei ole tiedossa.

Auschwitz-Birkenau oli tuhoamisleiri. Täällä murhattiin arviolta 1.5 miljoonaa ihmistä, etupäässä juutalaisia, mutta myös sotavankeja, poliittisia vankeja, romaneja, homoseksuaaleja ja muita vähemmistöjä Euroopan eri maista. Vangit kuolivat nälkään, pakkotyön uuvuttamina, sairauksiin, teloituksiin, ja vuodesta 1942 alkaen myös kaasutuksen uhrina. Auschwitz toimi myös hallituksen rahoittamien ihmiskokeiden keskuksena, ja sinne saapui monien eri lääketieteen alojen asiantuntijoita ja nimekkäitä tiedemiehiä. Vankien kautta tutkittiin esimerkiksi ravinnonpuutteen vaikutuksia elimistöön, myrkyllisten aineiden tehoa sekä tartuntatauteja ja niiden rokotuksia. Ruumiit haudattiin joukkohautoihin, poltettiin avotulella tai krematorioissa. Leirin vapauttivat lopulta puna-armeijan sotilaat tammikuussa 1945. Leirin johtajat ja osa työntekijöistä tuomittiin sodan jälkeen kuolemaan tai vankeusrangaistuksiin.

On vaikeaa kirjoittaa mitään henkilökohtaisia tunteita ja ajatuksia Auschwitzista. Siellä kävelee kuin vereslihalla; kaikki tuntuu kipeältä ja kirvelee iholla. Suussa on veren ja tuhkan maku. Kun koskettaa krematorion seinää, se tuntuu luulta. Kaasukammion kattoon ja lattiaan on imeytynyt niin paljon huutoa, että se pisaroi alas seiniä pitkin.

Istuin pitkään pienessä metsikössä. Ilma oli painostavan kuuma, mustat myrskypilvet nousivat taivaanrannassa. Metsä oli tummanvihreä ja täynnä linnunlaulua. Mietin: onko sieluja olemassa, ja jos on, tulisivatko ne tänne laulamaan lintuina? Tämä paikka ei ansaitse vihreitä lehtiä eikä sirkuttavia pikkulintuja. Tämän paikan nimi on pahuus.

Viimeisenä päivänä ennen kotiinpaluuta ehdin vielä tutustua erikoislaatuiseen paikkaan: Wieliczkan suolakaivokseen. Kaivos kuuluu Unescon maailmanperintöluetteloon, ja se on yksi maailman vanhimmista suolakaivoksista. Kaivos tuotti suolaa yhtäjaksoisesti 700 vuotta 1300-luvulta aina vuoteen 2007 asti. Kaivosvierailulla pääsee kävelemään n. 3 km pituisen reitin syvällä maan alla, näkee esimerkkejä kaivostoiminnan historiasta, voi hämmästellä valtavia luolia, suolaveistoksia, ja jopa kokonaista katedraalia, jonka kattokruunutkin on tehty suolasta. Luolastossa voi myös syödä ravintolassa, yöpyä hotellissa, nauttia erilaisia suolahoitoja, tai vaikka järjestää häät. Koko tämä valtaisa kierros kattaa kuitenkin vain noin prosentin koko jättiläismäisestä kaivosalueesta.