Tällä tiellä

Pieni kuvakavalkadi ihan vain niille, jotka joka kerta käytyäni Venetsiassa muistavat kertoa minulle kuinka he eivät pidä Venetsiasta, koska se on niin kammottava turistirysä, kuinka siellä ei mahdu kävelemään, kuinka kiinalaiset ja amerikkalaiset ovat vallanneet koko kaupungin loppumattomilla äänekkäillä satapäisillä ryhmillään. Ja ne kamalat haisevat kanaalit, joissa gondoleja on ruuhkaksi asti! Meteliä ja hoilotusta yötä päivää!  Dolce far niente "It is the city of mirrors, the city of mirages, at once solid and liquid, at once air and stone." Erica Jong “The water you touch in a river is the last of that which has passed, and the first of that which is coming. Thus it is with time present. Life, if well spent, is long.”  Leonardo da Vinci “At the bridge I stood lately in the brown night. From afar came a song: as a golden drop it welled over the quivering surface. Gondolas, lights, and music — d...

”The Aalto Natives”, Suomen paviljonki / Nathaniel Mellors ja Erkka Nissinen ”-Are you ready, son? -Yes, father. -It is time - project your essence down there. They are expecting you. -Yes, father. -And remember - from their perspective you are a God. -Really? -Yes - so try and use your intuition. -I will, father! -Go now, they are obsessed with timeliness.” Valkoinen munamies Geb ja sen poika, pahvilaatikkopää Atum, avaruusolennot, päättävät luoda uuden Suomen, ja miljoonien vuosien päästä palaavat katsomaan, millaiseksi se on muodostunut. Tähän asti pysyin suunnilleen kartalla, sitten tipahdin. Pyörin hurjassa absurdissa karusellissa paljaiden pyllyjen, musiikkivideoiden, pierujen, teknologian, rallienglannin ja veriroiskeiden sekoittamana. Videoteos mässäilee kliseillä suomalaisuudesta, ja huumori on reipasta. Venetsian Biennalessa ei varmasti olla totuttu ihan tällaiseen suomalaispanostukseen. Kiitos Nissisen ja Mellorsin, kerrankin Suomen paviljongissa on esillä to...

Tämänvuotinen biennaali oli vähän utopiaa ja paljon dystopiaa. Kuvassa on taiteilija Lorenzo Quinnin teos Support, jonka pyrkimyksenä on avata ihmisten silmiä ympäristön lämpenemiselle ja vedenpintojen nousun ongelmille. Tulevaisuudenkuva koko biennaalissa oli melko pessimistinen; uhkakuvat ilmastonmuutoksesta, pakolaisongelmat, syrjäytyminen ja yksinäisyys, teknologian ja virtuaalitodellisuuden mahdollisuudet ja uhkat. Teoksissa oli paljon liikkuvaa kuvaa, multimediaa, valokuvaa, kollaasia eri materiaaleista ja eri tekniikoilla. Joukosta erottui, kun oli käyttänyt huumoria, herkkyyttä tai silkkaa luksusta, kuten Venetsian oma paviljonki oli tehnyt. Kuten aina, biennaali levittäytyy koko Venetsian alueelle, ja monesti näistä yksittäisistä paviljongeista löytyy aarteita. Näyttelyt on usein sijoitettu vanhoihin palazzoihin, jotka jo rakennuksina ovat mahtavia, ja niissä saa useimmiten tutkia taidetta lähes yksinään, mikä tekee kokemuksesta aina ainutlaatuisen. Suuri yleisö löytää ky...

Venetsian omalaatuista olemusta ei oikein ymmärrä ennen kuin näkee kaupungin ilmasta. Se on häkellyttävä näky. Keskeltä merta, aivan ilman mitään rantoja ja ääriviivoja, nousee kaupunki. Se näyttää siltä, kuin meren pohjassa oleva kaupunki olisi kohonnut ylös, mutta ei kuitenkaan ihan tarpeeksi. Tai päinvastoin, sehän on saari, joka vajoaa, ja on jo vajonnut puoleenväliin. Mutta eihän voi olla olemassa saarta ilman rantaa! Se on luonnonvastaista! Pitää olla ranta, ja rantabulevardi, jota pitkin iltahämärässä kävellään käsi kädessä, kuunnellaan katusoittajia, väistellään lenkkeilijöitä ja rullaluistelijoita, ja syödään jäätelöä ja ulkoilutetaan pieniä koiria. (kuva: UNISDR.org) Eipä sillä, bulevardeja (no katuja) ja käsikädellisiä Venetsiassa kyllä piisaa, rullaluistelijoita ei niinkään. Eikä mitään muutakaan rullaavaa, ja siinäpä Venetsian yksi parhaita puolia. Siellä ei todellakaan huristella skoottereilla kähveltämässä lennosta mummujen käsilaukkuja, siellä ei skeittarit rys...

Huomioita II Ivan Grubanov: United Dead Nations / Serbian paviljonki Kuolleet valtiot, kadonneet rajat, kartalta pyyhityt nimet. Mutta kansakunnan muisti on elossa, ihmiset ja suvut ovat edelleen täällä, olemassa, mihin ne sijoittuvat? Miten käy kansalliselle identiteetille kun kokonainen valtio katoaa ja lakkaa olemasta? Kuka kuuluu mihinkin, mihin kansakuntaan, mille maalle, kenen tontille? Mitä jos naapuri, saati sukulainen jaetaankin naapurivaltioon? Mistä löytyy uusi identiteetti, uusi kansallistunne? Kuka niitä rajoja siirtelee ja millä oikeudella, mikä taho määrittelee kansojen yhtenäisyyden, kuka erottaa, kuka yhdistää? Missä on kansalaisen kotimaa? © Photo: María Inés Arrillaga © Image: Courtesy of the artist  and Josée Bienvenu Gallery Marco Maggi: Global Myopia / Uruguayn paviljonki Mitä! Tyhjä valkoinen huone! Mitä tämä nyt on olevinaan, jonkunlainen valkoinen vallankumous vai? Ehei, katsotaanpa lähempää, lähempää, hyvin hyvin läheltä. ...

Huomioita I Chiharu Shiota: The Key in the Hand / Japanin paviljonki Eksyin tähän veden- (vai veren-?) alaiseen hämärään maailmaan. Palasin kolme kertaa takaisin, koska halusin pysyä eksyksissä. Mitä kummaa tässä maisemassa tapahtui, miksi se sattui minuun? Tuhansia avaimia roikkumassa tuhansissa punaisissa langoissa, veneitä kuin aamu-usvassa, varjoa, häilyvää valoa. Sanoiko se minulle, että avain on kyllä olemassa; on olemassa lukemattomia avaimia ja punaisia lankoja, mutta että niiden viidakkoon on liian helppo eksyä, ja liian vaikeaa löytää sitä oikeaa avainta ja oikeaa punaista lankaa? Vai oliko sen kosketus pelkästään visuaalinen; ehkäpä vain veneiden ja vanhojen avainten muodot koskettivat jotain vanhaa minussa, ehkä tulen- ja verenpunainen väri sai aikaan jonkinlaisen primitiivireaktion. Joka tapauksessa olin ravisteltu ja vähän tuskainen. Hyvällä tavalla tuskainen. Ernesto Ballesteros: Indoor Flights Mies oranssissa. Mitä se tekee? Onko tuo Tai Chita tai jotain ...