Elämäni junia - menneitä ja tulevia

Tästä se joskus alkoi. Parikymppisenä alkoi maa polttaa jalkojen alla, ja Eurooppa avautui mahdollisuutena, seikkailuna. Maailma oli silloin toinen. Ei matkustettu kamerat käsissä, eikä varsinkaan puhelimet. Oli repullinen karttoja, suuria ja pieniä, kaupunkikarttoja ja rautatiekarttoja. Ja aikatauluja, koko Euroopan juna-aikataulut yhdessä paksussa kirjassa. Oli vinkkejä ja osoitteita ja puhelinnumeroita satunnaisille sukulaisille ja eurooppalaisille tuttujen tutuille, oli opaskirjoja edullisiin majapaikoihin ja kaupunkien nähtävyyksille, ja oli matkasekkivihko, koska joka maassa oli tietysti oma valuutta. Oli päiväkirja, korvalappustereot ja avoin mieli. Pelkoa ei ollut.

Sitten tuli muutto Eurooppaan, junat vaihtuivat autoon ja lentokoneisiin, satunnaisesti viiletettiin TGV Thalysilla Pariisiin tai Amsterdamiin, Eurostarilla kanaalin ali Lontooseen. Euroopan junamatkailusta katosi taika. Jossain vaiheessa pääsi unohtumaan se, että matkan tarkoitus ei ole päämäärä, vaan matka itsessään on tärkein. En oikein muista miten niin pääsi käymään, koska olen kuitenkin aina nauttinut hitaasta matkanteosta, tunnelmoinut siirtymistä paikasta toiseen kaikkine hitauksineen ja pikku vaivalloisuuksineenkin. 

Pitkän matkan juniin ja junatunnelmiin pääsin taas kaukomatkoillani. Yöjuna Thaimaan halki Bangkokista Chiang Maihin avasi silmäni uudelleen junamatkan eksotiikalle ja hauskuudelle. Mikä unohtumaton esitys pantiin toimeen, kun tavallisesta päiväjunasta loihdittiin käden (tai käsien) käänteessä nukkumavaunu kymmenille matkustajille, jokaiselle oma siisti sininen luola, lakanat niin puhtaita, että ne rapisivat ja tuoksuivat pesulalle. Miten ihmeellistä oli maata tuossa keinuvassa luolassa, kurkkia välillä tyhjiä asemarakennuksia, joissa yksinäinen junanlähettäjä heilutti pientä kylttiään, ja aamulla herätä riisipeltojen keskellä, katsella vesipuhveleita ja sademetsiä.

Japanin rautatiet ovat tietysti aivan oma lukunsa. Japanissa olen matkustanut monenlaisissa junissa: pienissä hassuissa paikallisjunissa, joissa välillä on varsin erikoista viihdettä ja ns. scenic-vaunuja, joissa seinät ja katto on tehty lasista maisemien katselua varten, suur-Tokiota halkovissa cityjunissa, joiden asemat ja kartat ovat päätähuimaavan hämmentäviä, sekä erilaisissa pitkän matkan junissa, jotka puhkovat tunneleita ja vuoria Japanin Alpeilla ja kiidättävät huimissa maisemissa pitkin merenrantaa.

Entäpä Japanin kuuluisat luotijunat, joiden huippunopeus on 320 km tunnissa. Maailman täsmällisimmät, siisteimmät, luotettavimmat junat, joiden kyydissä katoaa aika ja paikka. Niissä matkustaminen on kuin astuisi outoon futuristiseen aikakapseliin, jossa kaikki toimii äänettömästi ja supertehokkaasti. Mutta ei suinkaan kylmästi ja kalseasti; japanilaisen junan, jopa sen kaikkein tehokkaimmankin sisältä löytyy paljon inhimillistä lämpöä, palvelua, avuliaisuutta, huumoria. Junamatkailua mukavimmillaan.

Junassa matkustaminen sopii minun mielenlaadulleni erinomaisesti. On oma paikka, mistä ei tarvitse lähteä ihan heti mihinkään. Tietää missä on vessa. Tietää mistä saa ruokaa ja juomaa. Koko ajan näkee jotain. Tapahtumia ei aina ole paljon, mutta niitä on, ja niihin oppii kiinnittämään huomiota kun niitä ei ole liikaa. Pieni, säännöllinen liike rauhoittaa, antaa tunteen että ollaan matkalla. Junassa on koko ajan joku, joka pitää huolta, ohjaa, pysäyttää, lähettää liikkeelle, kertoo missä ollaan. Itse ei tarvitse tehdä mitään. Junassa on jalkatilaa ja oma pöytä. Siellä voi kävellä vaikka pitkänkin matkan jos haluaa liikuntaa. Junassa ei tule paha olo. Ja mikä oudointa, jopa minunkaltaiseni unettomien öiden pöllö pystyy junassa nukkumaan.

Olen ikävöinyt junia. Haluaisin palata takaisin maata pitkin matkustamiseen niin paljon kuin mahdollista. Olen lukenut junakirjoja, fiktiivisiä ja informatiivisia, olen tutkinut ja haaveillut ja katsellut elokuvia ja dokumentteja ja näyttelyjä, ja tehnyt muutamia päätöksiä. Listassani on muutamia Suuria Junamatkoja, jotka aion tavalla tai toisella toteuttaa vielä kun kykenen. Yksi niistä on jo varattu. Saatte arvata mikä.

Venice-Simplon Orient Express

Eastern & Oriental Express

Trans-Siberian Railroad tai Trans-Siberian Express

The Andean Explorer

Himmeänsinisessä yössä

sateen solistessa kadun asfalttiin

havahdun niin polttavaan ikävään,

että tahtoisin olla kuollut,

kun kaikki minussa huutaa,

miten olisi voinut olla,

ja ohitseni liukuvat tyhjinä

elämän ruhtinasyöt:

Juna vapisee jalkojen alla,

liekit palavat kadun kiiltävässä pinnassa,

kameelin varjo kuvastuu erämaan taivasta vasten,

huulilleni syöpyy hiekan suolainen maku,

ja minä tiedän, että ainoa kotini

on jyrisevä asemahalli

juuri ennen pikajunan lähtöä,

ja että minua odottaa aurinko ja meri

siellä, missä en ole,

aina siellä, missä en ole.

- Mika Waltari -