Tällä tiellä

Chūbun alue keski-Japanissa Honshun saarella on Japanin Alppien hallitsemaa. Japanin korkeimmat vuoret löytyvät tältä alueelta, lukuunottamatta sitä kaikkein korkeinta ja tunnetuinta, Fujia. Seuraavaksi korkeimpia vuoria ovat etelä-Alppien Kitadake (3 193 m) ja pohjois-Alppien Hotakadake (3 190 m). Alppien reuna-alueet ovat alavia, ja niissä tuotetaan mm. riisiä, teetä ja sitrushedelmiä. Alpit ovat suosittu turistikohde tietysti talviurheilua harrastaville, mutta myös vaeltajille ja muille luontoretkeilijöille. Vaellusreittejä löytyy joka tasoiselle alpinistille. Minun matkani ei kuitenkaan ollut vaellusmatka; ihailin Alppeja junien ja bussien ikkunoista. Erityisesti bussimatkat ovat sydäntälämmittävän kauniita; mukavat express-bussit kiertelevät huikaisevan kauniita vuoristoteitä, joiden varsilla näkee perinteisiä kyliä, vihreitä järviä (miksi ne ovat vihreitä, sitä en tiedä), ja niin käsittämättömän kirkkaita jokia, että jopa bussin ikkunasta erottaa pohjan kivet ja joessa uiske

"In my dreams about this place I was... part of everything. Someone was crying for me here. Someone wanted me. That's why I came back." -Haruki Murakami- Joku, tai jokin, se ja sama. Tulin takaisin koska oli pakko tulla. Halusin viettää enemmän aikaa rakastamassani Kiotossa, kenties tutustua vähän sen lähiympäristöönkin tarkemmin. Ja ennen kaikkea halusin vain hengailla, hengittää Kioton ilmaa, kävellä päämäärättömästi katuja öin ja päivin, kuunnella kaskaita puutarhoissa ja temppelien kellojen kilkatusta, liottaa varpaita Kamo-joessa ja makoilla iltapäivisin sen reunojen laitureilla.  (Varoitan nyt jo: tästä tulee tunteellinen postaus. En voi kirjoittaa Kiotosta heittäytymättä mono no aware n syövereihin. Yritän pitää yllä kepeää viittaa, ettei menisi ihan kyynelehtimiseksi. Ylisanoja ja teatraalista paatosta tuskin pystyn välttämään.) Puhutaan ihan ensimmäiseksi asiasta, joka tulee toistumaan tässä tekstissä monta kertaa: kuumuudesta. Luin ja kuulin useita v